Luottamus tulevaan ja township-elämää

Muutamat sanat riittävät kuvaamaan sitä minkälainen lokakuun alkupuoli on ollut minulle:  kiire ja stressi. Kyllä, luitte aivan oikein. 

Stressin ja kiireen yhdistäminen eteläafrikkalaiseen elämäntapaan ei ole kaikkein yleisin, mutta ikävä kyllä itselleni se on. Voin sanoa melkein kokeneeni pienimuotoisen romahtamisen täällä työharjoittelun tiimoilta. Olen työstänyt jo melkein kuukauden ajan yhtä todella tärkeää raporttia, jonka instituutin johtaja tulee esittelemään seminaarissa. Voitte vain kuvitella minkälaiset odotukset niskaani on kasattu. Kyseinen raportti koskee ACHPR:n (African Commission of Human and People’s Rights) kansallista konferenssia, joka pidettiin Angolassa kevään 2014 aikana. Instituutin johtaja osallistui kyseiseen viikon mittaiseen konferenssiin ja hän teki koko viikon ajan muistiinpanoja luennoista. Minulle suotiin se kunnia, että pääsin ns. puhtaaksi kirjoittamaan muistiinpanoja sekä suunnittelemaan raporttia. Etenkin muistiinpanojen puhtaaksi kirjoittaminen oli todella työlästä, instituutin johtajan käsiala on sieltä vaikeimmasta päästä. Asiaa ei yhtään helpota se, että hän käyttää muistiinpanoissaan hyvin akateemista englantia (ja tietysti raportissa jouduin käyttämään hyvin muodollista sekä tieteellistä sanastoa). Sanakirja ja omat englannin kielen taitoni todellakin korostuivat kyseisen haasteen tiimoilta, mutta vihdoin ollaan voiton puolella. Raportti on saatu valmiiksi ja olen toimittanut sen johtajalle esitarkastukseen. Otan mielelläni vastaan sekä positiivisen että kriittisen palautteen, aina löytyy kehittämisen varaa. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni sekä kielitaitoni huimasta kohentumisesta.

Olen kuitenkin todella tyytyväinen työharjoittelupaikkaani, koska olen päässyt vierailemaan merkittävissä instituutioissa sekä tapaamaan vaikutusvaltaisia ihmisiä. Konflikteilta ei ole kuitenkaan tullut vältyttyä ja välillä olen käynyt keskusteluita mm. harjoittelun ohjaajani kanssa työtavoistani sekä muista käytännönjutuista. Tässä tapauksessa erimielisyydet ja hämmennykset työtapojen suhteen ovat liittyneet kulttuurisiin eroavaisuuksiin. Arkielämä soljuu kuitenkin eteenpäin hyvin rutiininomaisesti. Itse asiassa olen hieman harmissani siitä, että aika ei oikein riitä esim. matkustamiseen. Minulla on suoraan sanoen vain viikonloput vapaa-aikaa eli käytännössä muutama päivä viikosta. Arkipäivisin menen kotiin hyvin myöhään, joskus klo 19 jälkeen. Aamuisin herään jo klo 5.30 aikoihin, joten voin sanoa, että iltaisin väsyttää ja hyvin paljon. Pyrin kuitenkin piristämään itseäni kahvin keinoin sekä kavereiden seura auttaa aina. 

Muutama viikko sitten osallistuin H2O- nimiseen ulkoilmakonserttiin (http://www.h2oparty.com/)johon oli kerääntynyt huippu-dj: tä ympäri Etelä- Afrikkaa sekä muualta Afrikasta. Tapahtuma oli todella massiivinen, alueella oli yhteensä yhdeksän eri lavaa, ruokakioskeja, juomapisteitä jne. Musiikki oli hyvin paljon tekno- ja pop- painotteista, mutta paikalta löytyi myös rnb/hip hop- puoli joka oli oma suosikkini. Osallistuin konserttiin kavereideni seurassa, he ovat afrikaanseja sekä heidän tuttavansa Mosambikista. Nautin tapahtumasta ja oli mukava päästä tanssimaan pitkästä aikaa.

Menin myös eräänä sunnuntaina päivälliselle ystäväni kanssa Moyo-nimiseen ravintolaan, joka on tunnettu perinteisenä afrikkalaisravintolana. Etelä-Afrikassa on monia Moyo-ravintoloita, jo itsessään Johannesburgin alueella on ainakin muutama. Menin ystäväni kanssa Zoo lake- alueella sijaitsevaan Moyo-ravintolaan. Tilasin itselleni tansanialaista kala-currya marokkolaisen mausteriisin kera. Ruoka oli todella hyvää ja ravintolan erikoisuutena on live-musiikki sekä heimotyyliset kasvomaalaukset. Eräs ravintolan tarjoilija maalasi kasvoihini orientaali-tyylisen kukkakuvion, johon todellakin ihastuin. Vitsailin ystävälleni, että voisin pitää maalauksen kasvoissani maanantai-aamuun saakka ja yllättää työkaverini.

Tässä vielä kuvia kauniista Zoo Lake-alueesta, joka sijaitsee Johannesburgin keskustassa. Kyseinen alue on suosittu braai- ja piknik- paikka paikallisten keskuudessa, etenkin sunnuntai-iltapäivisin. Samalla laitan kuvan myös Moyo-ravintolasta:

Atteridgeville

Viikonloppu aikavälillä 17.10-18.10 oli yksi mielenkiintoisimmista viikonlopuista Gauteng- provinssin alueella. Vietin perjantain ja lauantain välisen yön township- alueella, joka paikallisille kääntyy nimityksenä ghetto. Tosin mielestäni ghetto- sana ei ole oikea kuvaamaan Atteridgevillen(http://en.wikipedia.org/wiki/Atteridgeville) aluetta, jossa paikalliset ystäväni asuvat. Atteridgeville on township, joka sijaitsee Pretorian kupeessa. Kyseinen township on täysin mustien asuttama, joten voitte kuvitella ihmisten katseet nähdessään minut kuljeskelemassa kaduilla. Atteridgeville on osa Tshwanen kaupunki- aluetta, joka sijaitsee läntisessä osassa Pretoriaa. Nykypäivänä n. 65 000 mustaa asuttaa Atteridgevillen aluetta ja paikka ei enää ole se pahin ghetto. Itse asiassa tunsin, että kyseisessä paikassa olin turvassa. Asiaan vaikutti se, että kiertelin alueella paikallisten ystävieni kanssa ja käytimme myös osittain autoa.

Saapumiseni Atteridgevilleen oli todella mielenkiintoinen ja hyvin paikallinen. Otin Gautrainin Park Stationilta keskustasta Pretoriaan saakka ja odottelin Pretorian asemalla ystäväni äitiä, joka lupasi tulla minua vastaan. Hän toki tuli hakemaan minut, mutta paikallisen aikakäsityksen mukaan ainakin sen puolituntia myöhemmin. En kuitenkaan ollut lainkaan harmissani vaan odottavin tunnelmin. Hyppäsimme Pretorian keskustasta taksiin eli minibussiin, josta matkamme jatkui hämyisien Pretorian sivukujien kautta. Tiet kaupunkialueella ovat hyvin mutkikkaita ja joka korttelin kohdalta oli käännös johonkin suuntaan. Matkamme jatkui levollisin tunnelmin minibussissa. Kuljettaja käänsi äänentoistoa kovemmalle ja minibussi matkaa säesti tummanpuhuva jazz- musiikki. Katselin maisemia odottavin tunnelmin, mutta pimeys oli hieman haittana. Näin kuitenkin miten ihmiset kuljeskelivat kaduilla, siellä täällä autoja, pieniä myyntikojuja, braai- paikkoja avotulella jne. Pääosin Pretorian laitaosia asuttaa ainoastaan mustaväestö ja keskustaa sekä ns. vauraampia alueita valkoiset, afrikaansit sekä varakkaimmat mustaan väestöön kuuluvat. Saavuimme noin puolen tunnin minibussi-matkan jälkeen päämäärämme ja ystäväni perhe otti minut avosylin vastaan. Heidän kotinsa oli hyvin vaatimaton, mutta sitäkin kodikkaampi sekä lämminhenkinen. Talossa asui ystäväni lisäksi hänen siskonsa (sekä siskon 2-vuotias tyttö), hänen äitinsä, tätinsä sekä perheen mies eli hänen pikkuveljensä. Vietimme perjantai-illan heidän talossaan syöden chipsejä ja kanaa oluen kera. Tunnelma heidän luonaan oli rento, yhteisöllinen sekä mielenkiintoinen. Vaikka talossa oli yhteensä neljä makuuhuonetta niin me kaikki kuitenkin kokoonnuimme samaan huoneeseen keskustelemaan sekä syömään. Puheenaiheemme vaihtelivat aina politiikasta säähän, Etelä-Afrikasta Suomeen ja kaikkea siltä väliltä. 

On aina yhtä hienoa huomata miten kiinnostuneita paikalliset ovat Suomesta sekä etenkin suomalaisesta yhteiskunnasta. Olen monen kertaa kertonut tarinaa siitä, miten hyvä maa Suomi on asua, mutta toisaalta hyvin kallis valtio. Tuntuu, etteivät ihmiset täällä oikein osaa edes ymmärtää, että elämä Suomessa ei ole kuin paratiisissa. Etenkin jos sattuu olemaan opiskelija, työtön tai muuten pienituloinen. Olenkin vitsaillut ystävilleni täällä, että jos olet miljonääri niin ota menolippu Suomeen, koska silloin voit elää kuin paratiisissa konsanaan. En kuitenkaan ole tahallani kritisoinut kotimaatani, mutta olen nostanut esiin epäkohtia suomalaisesta yhteiskunnasta ja kertonut todenmukaisia tarinoita siitä minkälaista elämä kylmän Skandinavian alueella on. Täytyy kuitenkin olla iloinen siitä, että kotimaani sekä kansani elämäntavat herättävät kiinnostusta. Olen saanut aikaan monia mielenkiintoisia keskusteluja mm. suomalaisesta kulttuurista, käyttäytymistavoistamme, tasa-arvosta miesten ja naisten välillä, elämisen hintavuudesta, koulutuksesta jne.

Kaikkein mahtavinta ja mielenkiintoisinta itselleni oli se, että pääsin käytännössä näkemään mustan perheen kotitalouden township- alueella. Jos en olisi luonut kontakteja työkavereideni ystäviin, en olisi koskaan saanut mahdollisuutta päästä niin lähelle ”aitoa Etelä-Afrikkaa”. Nautin täysillä ajastani townshipissä, pääsin lauantai- iltapäivästä osallistumaan ystävieni kanssa braai- tilaisuuteen. Kävimme ostamassa paikallisesta lihakaupasta grillattavat, juomat sekä pap/chips(pap on maissijauhoista tehtyä muusia, sama kuin esim. Malawissa tunnettu nsima).

(http://en.wikipedia.org/wiki/Pap_%28food%29#mediaviewer/File:Ugali_and_cabbage.jpg)

                                                                      

Olen saanut monesti hauskoja kommentteja mustilta kavereiltani siitä miten valkoisena naisena syön pap- muusia sekä juon black label- nimistä olutta, joka tunnetaan ns. miesten juomana sen vahvuudesta johtuen. Nyt olen kuitenkin jo tottunut paikalliseen, tarkennuksena mustan väestön kulttuuriin. Seuraavaksi tutkimusmatkani keskittyy värillisen väestön pariin ja sen jälkeen on aika tutustua afrikaansien elämään tarkemmin. Toivon saavani mahdollisuuden tutustua eri ihmisryhmittymien elämäntapaan mahdollisimman tarkasti sekä luoda useita kontakteja. Tähän mennessä olen saanut positiivista palautetta uteliaasta ja avoimesta luonteestani uusia asioita kohtaan. Useat paikalliset ovat mielissään siitä, että olen kiinnostunut heidän elämästään ja ystäväni ottavat minut mielellään mukaan erilaisiin tapahtumiin. Seuraavana päivänä Atteridgevillen alueelta suuntasin Cosmo Cityyn, jossa olen vieraillut jo aiemminkin. (kts. Se tunne, kun olet osa vähemmistöä http://siyakubonanamylifeinsouthafrica.blogspot.fi/2014/09/se-tunne-kun-olet-osa-vahemmistoa.html) Cosmo Cityssä menin vierailulle työkaverini luokse paahtavan kuumana sunnuntai- päivänä. Istuskelimme hänen luonaan, keskustelimme monta tuntia putkeen samalla kun työkaverini valmisti päivällisen. Hän teki pap- aterian minua varten, koska sanoin että mieleni tekisi syödä kunnon pap- ateria kanan ja salaatin kera.

Tässä kohtaa pohdin sitä miten yhteisöllistä elämä eteläafrikkalaisten kesken on, etenkin mustien sekä värillisten kesken. Mustien township- alueilla ei ole ongelma jos naapuri ilmestyy pihaan varoittamatta tai saapuu yllättäen syömään päivällistä. Mustien yhteisöt township- alueilla ovat kuin yksi suuri perhe. Elämä soljuu eteenpäin omalla tahdillaan eivätkä paikalliset ota turhaa stressiä mistään. Lapsista huolehditaan ”Koko kylä kasvattaa”- periaatteella, jossa jokainen on tietyllä tavalla vastuussa myös niistä naapurin lapsista omien lisäksi. Itseäni tällainen yhteisöjen merkitys sekä yhteisöllinen elämäntapa kiehtovat hyvin paljon. Itse asiassa mustien yhteisöjen elämäntapa muistuttaa minua hieman myös omasta elämästäni Suomessa, tarkoitan siis lapsuusaikaani pienellä paikkakunnalla. Yhtäläisyyksiä on helppo löytää vaikkakin kulttuuriset tavat poikkeavat toisistaan. Viettäessäni aikaa työkaverini luona Cosmo Cityssä näin township- alueen yhteisöllisyyden käytännössä. Naapurin lapset viettivät aikaa työkaverini lapsen kanssa ja ”tuvassa” oli koko ajan ihmisiä. Myös työkaverini serkku sekä toinen naapuri tulivat kyläilemään, vain istuskelemaan sekä syömään. Mustat pitävät täällä esim. valkoisia ja afrikaanseja outoina sekä töykeinä ihmisinä. Työkaverini ystävä kertoi minulle, että esim. afrikaansit täällä arvostavat liikaa omaa reviiriään ja haluavat sulkea ulkopuolisen maailman rakentamalla korkeat suojamuurit talojensa ympärille (konkreettisesti). Etenkin mustat, jotka elävät köyhillä township- alueilla eivät ymmärrä heidän käytäntöään. Toisaalta itseäni huvittaa se, että Suomessa elämän on oikeastaan samantapaista. Kukaan ei tunne seinänaapuriaan suuremmissa kaupungeissa sekä ihmisiä ei aina tervehditä rappukäytävässä. Yhteisöllisyyden puute Suomessa voi olla osa syynä siihen miksi esim. Suomessa tapahtuu itsemurhia, on masentuneisuutta tai muita mielenterveydellisiä ongelmia. Ihminen on sosiaalinen eläin ja jokainen meistä tarvitsee lauman, jota seurata sekä josta voi hakea turvaa. 

Soweto, Cosmo City, Alexandra ja Atteridgeville ovat vasta alkua vierailuilleni slummi- sekä township- alueilla. Suunnittelen koko ajan lisää uusia vierailukohteita ja pyrin luomaan kontakteja ihmisiin eri alueilla. Nyt suunnitelma on mennä Eldorado Park ja Reiger Park township- alueille, mutta pohdin vielä asiaa. Kyseiset alueet ovat täysin värillisten (coloured) asuttamia ja paljon turvattomampia kuin esim. mustien ja valkoisten alueet. Molemmilla alueilla on tapahtunut paljon lyhyen ajan sisällä mm. ryöstöjä, kidnappauksia ja murhia. Oma turvallisuuteni on kuitenkin aina pääosassa, joten en halua intoilla liikaa. Suoraan sanottuna en halua, että elämäni päättyy township- alueen likaiseen katuojaan.

Pitää kuitenkin ajatella positiivisesti eikä ajatella liikaa negatiivisia juttuja. Nyt täytyy jatkaa töitä sekä valmistautua huomisen suureen tapaamiseen, jonka pääjärjestäjä on HURISA. Tapaamisen jälkeen olisi tarkoitus juhlistaa työkaverin syntymäpäivää, mutta katsotaan miten asiat menevät. Ei voi tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia, päivä kerralllaan. 

This is Africa.