Siyokubonana ~ My life in South Africa : Asiat järjestyvät omalla tahdillaan

Ei voisi uskoa todeksi, että nyt on jo ensimmäinen kuukausi ns. paketissa täällä toisella puolen maailmaa. Aika on mennyt todella nopeasti, sanotaanko että liiankin nopeasti. Itsellä on edelleenkin todella hyvät fiilikset tästä reissusta, tuntuu kuin olisin asunut aina Etelä-Afrikassa. Myös kaikki ne upeat ihmiset joihin olen saanut mahdollisuuden tutustua, kaikki ne ihmiset tuntuvat todella tuttavallisilta. Olen kuitenkin ollut vähän harmissani siitä, että olen oikeastaan viettänyt ensimmäisen kuukauden vain ja ainoastaan Gauteng- provinssin alueella sekä pääosin Johannesburgin alueella. Toden sanoen, itselläni ei ole ollut aikaa matkustella maan sisällä, koska työharjoitteluni vie aikaa sekä haluan oikeasti panostaa työtehtäviini. Oikeastaan tähän mennessä olen osallistunut joka viikko jonkinlaiseen järjestötapaamiseen tai pienimuotoisiin konferensseihin. Ei valittamista, rakastan työtäni täällä ja tunnen, että minut on tarkoitettu tämän kaltaiseen työhön. Etenkin humanitaarinen ihmisoikeustyö on lähellä sydäntäni ja on mahtavaa, että olen päässyt täällä konkreettisesti näkemään mitä kaikkea ihmisoikeustyö pitää sisällään. Olen tehnyt pääosin yhteistyötä eniten instituutin johtajan sekä ohjelmakoordinaattorin kanssa. Tähän mennessä konferenssien lisäksi olen myös kirjoitellut ns. puhtaaksi muistiinpanoja tapaamisista sekä kirjoittanut raportteja konferensseista, tarkemmin sanoen kirjoittanut pöytäkirjoja jotka sitten julkaistaan raporttien muodoissa instituutin nettisivuilla. Kaikin puolin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen harjoittelupaikkani antiin, arvostan ihmisoikeustyötä ja etenkin naisten sekä lasten oikeuksien puolustamiseen keskittyvien järjestöjen/yhdistysten työpanosta. Mm. Peace, Security & Gender Equality- projektissa olen päässyt kuulemaan mm. YK:ssa vaikuttavien naispuoleisten henkilöiden kokemuksia Etelä- Sudanin ja Kongon demokraattisen tasavallan alueilta. Kyseiset maat ovat levottomimpia koko Afrikassa. Naisten oikeudet eivät toteudu sovitulla tavalla sekä useimmissa sisällissodissa sekä konflikteissa naiset ovat vaarallisimmassa osassa. Lähes joka toinen nainen kokee konfliktialueilla seksuaalista väkivaltaa ja raiskauksia. Myös lasten asema on hyvin huolestuttava. Tunnen olevani hyvin onnekas, kun olen saanut mahdollisuuden kokea sen millaista järjestötyö on käytännössä sekä miten suuren panoksen koordinaattorit tekevät. Etenkin verkostoituminen, tapaamiset, keskustelut ja käyntikortit (itsekin saan kohta oman käyntikortin, jee) ovat avainasemassa. Verkostoitumisen avulla useat järjestöt voivat luoda uusia kontakteja, tehostaa yhteistyötä sekä vaikuttamismahdollisuudet ovat suuremmat. Olen myös päässyt keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä useiden järjestövaikuttajien kanssa sekä kyselemään työmahdollisuuksia tulevaisuutta varten. Itseäni etenkin kiinnostaisi työ naisjärjestöissä, jotta voisin jatkaa samalla graduni loppuun työstämisen. Olenhan jo kohta puoliin viittä vaille valmis maisteri, kunhan saan ensin 80 opintopistettä kasaan ja gradun. Ei kuitenkaan pidä kiirehtiä liikaa vaan tehdä opinnot huolella loppuun saakka.

Pidän myös yli kaiken työkavereistani instituutissa, he ovat mitä hauskimpia ja rennoimpia työkavereita ikinä. Etenkin instituutin sihteeri on paras tyyppi, hän on kuin isosisko tai äiti minulle. Aina pitämässä huolta sekä varoittelemassa Etelä-Afrikan petollisuudesta. Arvostan hänen apuaan todellakin ja voin luottaa häneen täysin. Myös instituutin nuorisokoordinaattori, joka toimii myös kontaktihenkilönäni harjoitteluni aikana on mitä hauskin ihminen. Olen saanut jo uuden nimen työporukan kesken, Munkki. Niin sen nimen tarina on pitkä, mutta se liittyy Suomessa vappuna syötäviin sokerimunkkeihin. Etelä-Afrikassa on myös myynnissä munkkeja, tosin ilman sokerikuorrutusta ja niitä kutsutaan nimellä ”fat cake”. Kerroin tästä yhtäläisyydestä työkavereilleni jokin aika sitten ja se aiheutti aikamoisen naurunremakan. Siitä lähtien olen ollut munkkityttö täällä. Toinen nimeni on Marikana, työkaverini antoi sen minulle Marikana nimisen alueen mukaan, kun kerroin että toinen nimeni on melkein sama ja haluaisin vieraille kyseisellä kaivostoiminta alueella. Saa nähdä pääsenkö vierailulle nimikkopaikkaani. Tällaista hassuttelua työharjoittelupaikassani, mutta ainakin pääsee vatsalihakset töihin nauraessa päivittäin.

Vielä juttua työharjoitteluun liittyen, pääsi jälleen kerran vierailemaan DIRCO:ssa (Department of International Relations and Cooperation in South Africa), kun oli järjestämässä yhdessä HURISA:n nuorisokoordinaattorin kanssa nuorten vaikuttajien tapaamista. Kyseinen tapahtuma pidettiin 9.10 ja vietin koko päivän Pretoriassa, jossa DIRCO:n päärakennus sijaitsee. Tapahtumaan osallistui paljon nuoria aktiivivaikuttajia eri puolilta Gauteng- provinssia. Tapaaminen sujui rennoissa merkeissä, keskustellessa kriittisesti sekä solmiessa uusia verkostoja mikä on olennaisin asia tämän kaltaisissa kokoontumisissa.

Kuvia DIRCO:n konferenssista:

Muodollinen pukeutuminen kyseisiin tapahtumiin on tärkeää, sen vuoksi "business-tyyli":

On aina yhtä hienoa astua kyseiseen rakennukseen ja tuntea se kansainvälinen sekä hyvin poliittinen ilmapiiri. Itse asiassa pidän siitä hyvin paljon, joten olen pohtinut maisterivaiheeni aikana suorittavani myös valtiopolitiikan tai kansainvälisen politiikan opintoja. Voisin kuvitella itseni työskentelemään DIRCO:n kaltaisessa organisaatiossa tulevaisuudessa.

Niin kuin alussa mainitsinkin olen pääosin keskittänyt matkustamiseni tänne Johannesburgin alueelle. Toki täällä riittää nähtävää vaikka kuinka paljon, tuntuu kuin Johannesburg olisi itsessään kaikkineen esikaupunkeineen sekä lähiöineen pieni valtio. Viikko sitten tein pienen reissun jälleen kerran museoon, niitä riittää tässä kaupungissa. Itse asiassa Johannesburg ja koko Gautengin- provinssi on tunnettu arkeologiasta, kulta- ja timanttikaivoksista, museoista ja monimuotoisen kulttuurihistorian esittelystä. Olen nähnyt kultakaivosten vuoria autosta käsin esim. silloin kun matkustin kaverini kanssa Malipongwen alueelle. Niin viikko sitten menin kaverini kanssa vierailemaan Apartheid- museossa, joka on yksi merkkinähtävyyksistä koko Etelä- Afrikassa. Mielestäni jokaisen tänne saapuvan tulisi mennä heti kyseiseen museoon ja tutustua tarkkaan tämän maan brutaaliin historiaan. Käyntini Apartheid- museossa oli mitä mielenkiintoisin. Tuntuu kuin olisi kulkenut aikamatkan läpi Etelä- Afrikan historian. Museossa oli paljon esillä kuvia, dokumentteja, videoita jne. apartheidin ajalta. Museossa on myös kokonainen näyttely ”Madibasta” eli Nelson Mandelasta. Pidin todella paljon museon tarjonnasta, etenkin Mandela näyttely oli tietyllä tapaa hyvin koskettava. Arvostan todella paljon kaikkea sitä mitä Madiba teki tämän maan hyväksi sekä miten hän uhrasi itsensä taistellakseen mustien oikeuksien puolesta, edistäen samalla tasa- arvoa eri ihmisrotujen välillä. Apartheid- museon nettisivuilta löytyy enemmän tietoa tästä yhdestä kaikkein mielenkiintoisimmasta museosta koko maailmassa:

http://www.apartheidmuseum.org/

Kuvia Apartheid- museon ulkopuolelta, kuvien ottaminen museossa oli kielletty:

Apartheid- museon jälkeen kaverini vei minut tutustumaan Randburgin golf- alueeseen. Kuulostaa hassulta, mutta en mennyt pelaamaan golfia vaan katselemaan kauniita maisemia sekä päivälliselle. En muista tarkalleen kyseisen golf- alueen nimeä, mutta se sijaitsee uudella asuinalueellani Randburgissa.

Itse asiassa muutin noin viikko sitten Braamfointeinin ylihintaisesta opiskelija- asuntolasta omakotitaloon Randburgin alueelle. En kuitenkaan asu yksin talossa vaan yhdessä zambialaisen naishenkilön kanssa, joka toimii samalla vuokraemäntänäni. Talossa asuu myös hänen ghanalainen aviomiehensä, mutta hän viettää paljon aikaa muualla liikkuvasta työstään johtuen. Pidän todella paljon tästä paikasta, talossa on kaksi kerrosta ja huoneeni sijaitsee yläkerrassa. Minulla on käytössäni oma tv ja kylpyhuone. Talon alakerrassa on suuri olohuone ja ruokailutila sekä hieno keittiö. Olen nykyiseen asuinmuotooni enemmän kuin tyytyväinen. Alue on hyvin turvallinen (sähköaita sekä sähköisesti toimiva portti kiertää asuinalue kompleksin ympäri). Myös Spar, kuntosali ja muut tärkeimmät kaupat ovat ihan nurkan takana. Pidän myös etenkin siitä, että asun zambialaisen kanssa, aluksi tuli ihan ikävä Malawia kun vuokraemäntäni puhui chichewaa. Vuokraemäntäni ja hänen aviomiehensä ovat ystävällisiä ja huolehtivaisia minua kohtaan, he kehottavat minua aina kertomaan jos esim. menen ulos kavereideni kanssa sekä soittamaan heille jos tulee jotain ongelmia. Olen päässyt myös vihdoin sisäistämään sen ns. afrikkalaisille (tai enemmänkin mustille) tyypillisen kylpemistavan eli kylpyammeessa peseytymisen. Jouduin kuitenkin kysymään neuvoja mustilta kavereiltani kylpemisestä (kuulostaa hassulta). He neuvoivat minua ostamaan kylpyvaahtoa (he kutsuvat sitä bubble bath nimellä) ja laittamaan sitä aina pari korkillista veteen. Kyseinen vaahto pesee samalla ihon sekä ammeen, tai ainakin näin kaverini ohjeistivat. Itselleni kuitenkin pienimuotoinen ongelma on hiusten pesu. Kävin kuitenkin ostamassa päivittäistavarakaupasta pienen kahvallisen kulhon itselleni ja nykyään käytän sitä apuna hiusten pesussa. Eli käytännössä istun ammeessa vaahdon seassa, pesen ihon pesusienellä, pesen hiukset ja lopuksi huuhdon itseni vedellä käyttäen apuna kulhoa. Aluksi tuskailin hieman peseytymisen kanssa ja ajattelin, että ei tästä tule mitään. Kuitenkin ensimmäisen viikon jälkeen olen jo kuin ”ammattilainen”, peseytyminen vie aikaa enää vain 15 minuuttia tai alle.

(http://www.sa-venues.com/maps/gauteng/randburg.php)

Lokakuun ensimmäinen torstai- ilta ja yö oli mitä mahtavin, menin kavereideni kanssa Newtown- alueelle Bassline- nimiseen tanssipaikkaan, jossa järjestetään reggae-iltoja. Bassline on todellakin paikka jossa voi kokea ”kuuman ja hikisen” tunnelman. Kyseisessä illassa soitettiin reggae- musiikkia aina legendaarisimmasta Bob Marleysta lähtien. Pehmeämmän reggae- musiikin jälkeen oli aika dancehall reggae- musiikille joka on myös lähtöisin Jamaikalta. Oli tosi hauskaa päästä tanssimaan sekä nauttimaan ammattitanssijoiden esityksistä. Bassline- paikan nettisivuilta löytyy enemmän lisätietoja tästä Johannesburgin kuumimmasta menomestasta:

http://www.bassline.co.za/

Tässä yhteydessä postaan musiikkivideon eräältä tämän hetken kuumimmalta artistilta Etelä-Afrikasta, Casper Nyovestilta joka on rap-artisti Sowetosta. Hän riimittelee laulujaan ghetto- tyylisestä näkökulmasta katsottuna, antakoon videon puhua puolestaan sekä kaikkien päätellä mistä laulu kertoo:

Olen jo aiemmin monta kertaa kertonut arjestani täällä Etelä-Afrikan vilkkaimmassa kaupungissa niin vielä voisin jatkaa juttua siitä. Nyt kun olen vihdoin ja viimein asettunut virallisesti Randburgin alueelle en voisi olla enempää tyytyväisempi, mutta…

Se ainainen bussilla kulkeminen alkaa kiristämään hermoja. Metro bus- yhtiö on silkkaa huijausta, bussien aikataulut eivät pidä lainkaan paikkaansa ja kuljettajat ovat epäystävällisiä. Sen vuoksi olen vakaasti harkinnut, että voisin vuokrata täältä auton itselleni. Eräs kaverini kertoi, että auton saa vuokralle alle 150 ZAR per päivä eli n. 11€ sis. bensan. Ei paha hinta, suunnitelmissani olisi vuokrata automaattivaihteinen pikkuauto joksikin aikaa. Sillä olisi sitten helppo totutella ajamaan sekä opetella se autolla ajo uudestaan. Asiaa hankaloittaa hieman se, että ohjauspyörä on täällä oikealla puolen autossa ja liikenne päinvastainen kuin Suomessa. En kuitenkaan halua luoda itselleni paniikkia, onneksi minulla on kavereita jotka ovat luvanneet pitää minulle ajotunteja.

Olen kuitenkin useimpina arkipäivinä liftannut kyydin kavereiltani, jotka työskentelevät ja asuvat myös Randburgin alueella. Aamuruuhkat täällä ovat kuitenkin jotain aivan käsittämätöntä verrattuna Suomeen. Voi olla, että se 5km työmatka vie melkein tunnin, kun joutuu jonottamaan ”robottien” (liikennevalot, täällä ihmiset kutsuvat niitä roboteiksi) vuoksi tai sen vuoksi, että joku hurjapää on törmännyt toiseen autoon. Täällä kyllä aina sattuu ja tapahtuu, etenkin liikenteessä. Poliisiautot ja ambulanssit suharoivat iltapäiväruuhkassa joka päivä. Itseäni ei haittaa istua tulikuumassa autossa iltapäiväruuhkan aikaan, mielessäni vain pyörivät ne kanafileet, jotka pitäisi paistaa saman päivän iltana huomista varten…

Olen myös vihdoin päässyt tekemään ruokaa itselleni asettuessani ”perheeseeni”. Tähän mennessä olen tehnyt pääasiassa kanapaistia ja sen lisukkeeksi riisiä. Tosin on ne nuudelitkin edelleen mukana kuvioissa vaikka olen pyrkinyt vähentämään. Pyrin syömään täällä mahdollisimman terveellisesti ja välttämään turhaa sokeria. Eteläafrikkalaiset rakastavat makeaa, olen huomannut sen joka paikassa. Kaikki kakut, keksit ja sun muut sokerimössöt ovat mitä suosituimpia. Itse yleensä kieltäydyn kohteliaasti, mutta kaverini yrittävät salaa lihottaa minua täällä, heh.

Kaiken kuitenkin tottuu, en vaihtaisi päivääkään pois elämästäni Etelä-Afrikassa. Kaikki täällä on kuin tehty minua varten (kuulostaa hieman typerältä), mutta kaikki asiat vain järjestyvät täällä omalla tahdillaan sekä saan vihdoinkin tehdä sitä mistä olen aina unelmoinut.

Tässä lopuksi vielä kuvia ja nettisivulinkkejä Pretoriassa sijaitsevasta ykkösnähtävyydestä eli Voortrekker- monumentista, joka todellakin yllätti upeudellaan. Kyseinen monumentti on ns. muistomerkki buureille, jotka taistelivat zulu-heimoa vastaan 1800- luvulla suuren buurisodan aikaan.