Uuden elämän opettelu ja aikamatka menneisyyteen

Päivät instituutissa ovat olleet tähän mennessä työntäyteisiä ja työpäiväni ovat venyneet jopa kahdeksan tunnin mittaisiksi. Olen muutaman viikon ajan kulkenut bussilla, koska asun edelleen Braamfonteinissa. Olen heräillyt nyt oikeastaan joka aamu klo 6.00 aikoihin, koska opiskelija- asuntolassani on käytössä vain kaksi suihkua. Voitte vain kuvitella minkälainen ruuhka suihkualueella on aamuisin, kun parikymmentä naispuoleista opiskelijaa herää aamuisin ja jokainen haluaa suihkuun. Tämän vuoksi itselläni on ollut luvassa hyvinkin kiireisiä aamuja. Pian asiaan tulee kuitenkin muutos, kun muutan pois kyseisestä paikasta. Kuten aiemmissa päivityksissäni kerroin melusta sekä turhista palohälytyksistä, en halua maksaa ylihintaista vuokraa sellaisesta. En myöskään enää jaksa odottaa yli tuntia, että pääsen suihkuun aamuisin. Olen useimmiten saapunut instituuttiin aamuisin jo klo 8.00 aikoihin vaikkakin työt alkavat vasta klo 9.00 maissa. En kuitenkaan pistä pahakseni sitä, että saavun keskustaan aikaisin aamusta esim. bussissa on enemmän tilaa ja kadut hieman rauhallisempia kävellä tai no, ihmisvilinää ei pääse pakoon täällä. Jos haluaa todellakin kokea sen miltä tuntuu, kun ympärillä parveilee ihmisiä kuin muurahaisia niin Joburg on siihen oikea paikka. 

Olen kuitenkin tähän mennessä eli ensimmäisen kuukauden aikana nauttinut olostani täällä. Harjoittelu HURISA:ssa on kuin unelma  enkä sano tätä vain lämpimikseni. Olen päässyt täällä oikeasti näkemään, kokemaan ja tekemään asioita jotka ovat osa ihmisoikeuksien/kehitysyhteistyöalan järjestöjen ammattilaisten juttuja. Olen tehnyt paljon yhteistyötä instituutin johtajan sekä ohjelmakoordinaattorin kanssa. Heidän kanssaan olen osallistunut erinäisiin ihmisoikeuksia koskeviin konferensseihin, tapaamisiin valtion johtohenkilöiden kanssa, uusien kontaktien luominen jne. Pääsin ensimmäisen kuukauden aikana myös tuuraamaan instituutin sihteeriä toimistolla hänen ollessa poissa. Otin vastaan puheluita, kirjasin ylös viestejä ja muita toimistotöitä. Opin samalla käyttämään puheluiden siirtojuttua, joka oli minulle uusia asia (jos puhelu halutaan siirtää toiselle henkilölle joka on samassa toimistossa).  Työpäivien aikana minulla on kuitenkin ollut myös aikaa käydä lounaalla kaupungilla, hakemassa take away- kahvit sekä hieman ostoksilla. Instituutin naispuoleinen johtaja on hyvin maanläheinen sekä rento persoona, voin oikeastaan kysyä häneltä mitä vain. Hän on myös vierailut luonani opiskelija- asuntolassa ja hän sanoi ettei paikka ole hyvä minulle, arvostin todellakin hänen mielipidettään. Olen nuorin henkilö työporukastamme, mutta minut on otettu hyvin vastaan. Työntekijöitä HURISA:ssa minun lisäkseni on nyt vain kuusi henkilöä, mutta tällainen työporukka on itselleni mitä sopivin. En pidä henkilökohtaisesti liian suuresta työporukasta tai porukasta josta en tunne puoliakaan työkavereistani.  Työkaverini ovat myös rohkaisseet minua oppimaan zulu- tai tswana- kieltä, koska sitten voisin ymmärtää mitä he aina välillä juttelevat keskenään. Tosin minun kanssa jutellaan aina englanniksi, tykkään kuitenkin kuulla erilaisia eteläafrikkalaisia kieliä. Olen jo oppinut muutamia arkipäiväisiä sanoja mm. yebo (kyllä) ja sharp (tarkoittaa että kaikki on okei ja samalla peukkua näyttäen). 

Tässä yhteydessä laitan myös muutamia muita zulu-ja tswana kielen peruslauseita:

Zulu

Hei, mitä kuuluu? = Sawubona, unjani?

Voin hyvin.= Ngikhona, ngiyaphila.

Kiitos.= Ngiyabonga.

Ole hyvä. = Kubonga mina.

Hyvää matkaa/kaikkea hyvää. = Sala kahle.

Tswana

Hei! Mitä kuuluu? = Ahee! O/Le kae?

Olen okei. =Ke teng.

Kiitos. = Ke a leboga.

Tulen laittamaan tänne jatkossa vielä enemmän tietoa zulu- ja tswana kielistä, ehkä jopa xhosasta sekä afrikaansista kunhan sinne asti pääsen.

Haluaisin kuitenkin edelleen jatkaa asiaa liittyen turvallisuuteen täällä Johannesburgissa, tiedän aiheen olevan jo hieman kyllästyttävä, mutta olennaisen tärkeä. Työkaverini (jotka ovat siis kaikki mustia) ovat soimanneet minua välillä siitä (huom. leikillään, ei liian vakavasti) miten olen hullu valkoinen tyttö, koska kapinoin kuulemma heidän neuvojaan vastaan. He ovat yrittäneet saada minua ymmärtämään että ei ole esim. turvallista jos lähden etsimään ruokaa kaupungilta yksin päiväsaikaan. He myös haluavat, että kerron tarkkaan mihin menen ja minun tulisi aina soittaa heille jos tunnen, että minua pelottaa jokin tilanne. Olen myös useimmiten lähtenyt yhtä aikaa toimistolta työkavereideni kanssa ja he ovat pitäneet minusta huolta kaupungin vilskeessä. Itse kävelen joskus niin laput silmillä, että olen meinannut jäädä jo pari kertaa minibussi- kaahaajan alle, mutta nyt olen ryhdistäytynyt. Työkaverini ovat pitäneet minulle myös puhuttelun liittyen siihen miten minun ei tulisi puhua liikaa tuntemattomille (tarkoittaen kertoen esim. mistä olen kotoisin ja missä asun) koska useimmat ihmiset voivat käyttää tietojani hyväkseen. Eräs miespuoleinen työkaverini on jopa pelotellut minua siitä, että joku päivä joku voi seurata minua keskustasta asunnolleni sekä tehdä minulle jotain pahaa. Hän on myös varoittanut minua baareissa ja yökerhoissa käynneistä, koska ne eivät ole niin turvallinen juttu kuin Euroopassa. Hän kertoi, että useimmissa yökerhoissa Johannesburgissa tapahtuu paljon mm. huumausainerikoksia, huumaavien aineiden laittamista tuntemattomien juomalaseihin sekä seksuaalirikoksia naisia kohtaan. Olen kuitenkin nyt ottanut neuvoista vaarin ja vähentänyt kuljeskelua kaupungilla turhaan sekä yökerhoissa juoksemista. Se ei tee hyvää lompakolle eikä etenkään terveydelle. Kuitenkin tuntuu, että aina uudessa maassa menee tietynlaiseen hypnoosiin kun kaikki on ”niin” mahtavaa ja ihanaa. Nyt olen kuitenkin takaisin maanpinnalla kuvainnollisesti ja keskityn itse olennaiseen eli harjoitteluuni.

Muita kuulumisia liittyen elämään Johannesburgissa:

Vierailin 13.9 aamupäivästä Origin Center- nimisessä tiede/museokeskuksessa, Nelson Mandelan sillalla sekä Wits- taidemuseossa. Mielestäni Origin Center oli todellakin vierailun arvoinen paikka. Näyttely koostui Saharan aavikon elämästä, alkuperäisheimojen kulttuurista sekä yleisesti eri heimojen kulttuureista Etelä-Afrikassa. Wits- taidemuseo oli myös mielenkiintoinen, näyttely siellä keskittyi hiustyyleihin sekä hiusten aikakauteen Afrikassa. Näyttely oli yhdistelmä maalaus-, video- ja veistostaidetta. Museovierailuita ennen pääsin myös tutustumaan Witswatersrandin yliopistoon yhdessä erään paikallisen opiskelijan kanssa. Hän vei minut vierailulle kampus-alueille sekä taiteiden ja teatterilaitoksen tiloihin. Kyseinen henkilö siis opiskelee itse nykytanssia yliopistossa. Vierailun jälkeen kävimme myös Nelson Mandelan- sillalla, joka sijaitsee itse asiassa ihan nykyisen asuntoni vieressä, mahtavaa!

                                                                                       University of Wits 

                                                                      WitsArt Museum

                                                                       Nelson Mandela Bridge, Newton Johannesburg

                                                                                      Pictures from Origins Center

Lopuksi laitan vielä kuvia Heritage- päivästä (24.9), jonka vietin Johannesburgissa hieman erilaisissa tunnelmissa kuin olin alunperin suunnitellut. Alun alkaen suunnittelin meneväni kavereideni luokse braai:in (eli grillausiltaan), mutta teimme suunnitelmiin muutoksen. Kaverini veivät minut Cradle of Humankind museo/tiedekeskukseen sekä sen yhteydessä sijaitsevaan maanalaiseen luolastoon. Sanotaanko, että oli todella mahtava kokemus, etenkin luolastossa seikkailu. Luolastoseikkailu tapahtui ryhmän mukana ja yhden oppaan turvin. Opas kertoi meille mm. luolastossa tehtävistä arkeologisista kaivauksista, ihmisluiden löytymisestä, 1800-luvun arkeologisista menetelmistä jne. Cradle of Humankind on ehdottomasti yksi rahanarvoinen turistikohde Johannesburgissa. Museo/tiedekeskus oli hieno ja opettavainen, näyttely kertoi ihmiskunnan evoluutiosta ja siitä miten meidän kaikkien alkukoti on Afrikassa. Alla olevasta linkistä löytyy lisätietoa Cradle of Humankind- keskuksesta:

http://www.gauteng.net/cradleofhumankind

http://www.maropeng.co.za/

Kuvia Cradle of Humankind- keskuksesta sekä luolastosta:

 Kesä alkaa olla jo kohta ovella eli säät alkavat lämpenemään entisestään...

Pictures from Johannesburg

                                                                                   (Pictures by Sini Ylimartimo)

Pictures from the Top of Africa (view tower which is located in Carlton Center, Johannesburg)
Read more: http://www.southafrica.net/za/en/articles/entry/article-top-of-africa

Se tunne, kun olet osa vähemmistöä

Tällä kertaa ajattelin tehdä toisenkin erikoisemman blogipostauksen itselleni hyvin tärkeästä ja vaikeasta käsitettävästä, mutta toisaalta hyvin kiehtovasta aiheesta. Pohdin tässä postauksessa sitä miltä tuntuu kuulua vähemmistöön Etelä-Afrikan kaltaisessa maassa, jossa raa’an historian arvet ovat edelleen näkyvissä ihmisten sieluissa. Tulen pohtimaan sitä miten koen itse sen, että olen osa vähemmistöä täällä. Mitä tunteita se herättää minussa, miten näen eri ihmisrotujen väliset suhteet sekä miltä näyttää tulevaisuus sateenkaari- kansan parissa.

 

En oikein tiedä mistä aloittaisin enkä pysty kaikilla sanoilla edes kertomaan omia havaintojani sekä tuntemuksiani elämästäni Etelä-Afrikassa, etenkin Johannesburgissa. Ihmiset täällä tykkäävät edelleen luokitella toisiaan rotujen perusteella; valkoiset, mustat, värilliset, intialaiset, arabit, aasialaiset jne. Itsekin  käytän aina keskusteluissa eri ihmisrotujen nimityksiä, koska niin tekevät myös sekä mustat että valkoiset kaverini. Itse asiassa eteläafrikkalaiset tykkäävät itsekin luokitella toisiaan rotujen perusteella ja varmistin alussa, että asia on okei jos minä teen myös samoin. Sain myöntävän vastauksen ja en näe itse siinä enää rasistista sävyä vaikka aluksi vähän pelotti käyttää eri ihmisrotujen nimityksiä. Nyt kuitenkin se on hyvin jokapäiväistä täällä, minulla on sekä mustia, värillisiä että valkoisia kavereita.

Alun alkaen kun saavuin Johannesburgiin en oikeastaan ollut järkyttynyt mitenkään, näin enemmistönä mustia eteläafrikkalaisia, mutta olen tottunut mustaan väestöön asuessani Malawissa. Mitä enemmän aikaa vietin Johannesburgissa ja sen erilaisissa lähiöissä niin sitä enemmän aloin tapaamaan myös valkoisia sekä värillisiä. Enemmistönä kuitenkin kaikista tapaamistani ihmisistä ovat mustat. En ole pahastunut ollenkaan vaan hyvin innoissani. Nyt minulla on ollut vihdoinkin mahdollisuus luoda ehkä jopa kestävämpiä ihmissuhteita kuin esim. asuessani Malawissa. Tai ainakin aluksi suunnittelin niin, mutta homma ei ole niin yksinkertaista. Ensinnäkin apartheidin- ajan vaikutuksen johdosta täällä on edelleen nähtävissä vihaa sekä katkeruutta ihmisrotujen kohdalla. Etenkin inho ja hyväksikäyttö valkoisia kohtaan on osittain suurempaa kuin mustia tai muita rotuja. Useimmat valkoiset ovat täällä siis afrikaanseja ja mustien ennakkoluulot heistä liittyvät buurisotien aikaiseen aikaan. Useimmat mustat eivät tykkää valkoisista, koska valkoiset etenkin afrikaansit ovat kuulemma raakoja ja väkivaltaisia. En oikein itse osaa enkä halua ottaa kantaa täällä näihin ihmisten ennakko- oletuksiin, koska en ole eteläafrikkalainen. En ole syntynyt täällä enkä ole koskaan aiemmin asunut täällä, joten olen mielestäni täysin väärä henkilö antamaan vahvoja mielipiteitä. Useimmiten ulkopuolisten antamat mielipiteet eteläafrikkalaisista voivat olla loukkaavia paikallisia kohtaan, joten haluan pitää matalaa profiilia.

Muistaakseni mainitsin toisessa blogipostauksessani siitä, miten olen se ainoa valkoinen nuori nainen täällä ja se pitää edelleen paikkansa tietyiltä osin. Ainakin jos liikutaan Braamfonteinin ja keskustan alueilla. Randburg, Sandton, Mellville, Pretoria ja Hatfield ovat erikseen. Ne ovat ns. enemmänkin siistejä hienostoalueita joissa on turvallisempaa sekä rauhallisempaa. Itse kuitenkin joudun päivittäin keskustaan ja pyörimään siellä harjoittelupaikkani sijainnista johtuen.  Keskustassa olen liikkunut monesti päiväsaikaan yksin enkä ole vielä kohdannut mitään sen pahempaa. Minua ei ole yritetty ryöstää, luojan kiitos. En kuitenkaan tunne, että olen täysin turvassa. Useimmiten kuljetan reppuani tai laukkuani varoen, koska täällä tapahtuu joka päivä satoja ellei tuhansia taskuvarkauksia. Kohtasin myös toisen viikkoni aikana pienimuotoista ahdistelua erään kodittoman miehen toimesta. Tietysti koska olen ainoa valkoihoinen nainen Braamfonteinin alueella minut on helppo ns. laittaa merkille. Niinpä tämä koditon mies sattui ”sattumalta” aina samoihin paikkoihin kuin minä ja esitti hyvin ystävällistä. Todenmukaisesti hän vain halusi hyötyä minusta rahallisesti ja pyysi minua monta kertaa ostamaan ruokaa hänelle. Vastasin aina kieltävästi ja sanoin, että mene matkoihisi, koska tunsin hänen seuransa ahdistavaksi. Suoraan sanoen keskustan alueella varsinkin valkoihoinen saa elää jatkuvassa pelossa. Myös työtoverini sekä kaverini kehottivat minua etten puhuisi mitään epäilyttävien ja tuntemattomien tyyppien kanssa, koska en voi tietää heidän todellista tarkoitusperäänsä. 

Muutamat työtovereistani ovat sanoneet minua täällä hulluksi suomalaiseksi tytöksi, kun he kuulivat että olen tavannut täysin tuntemattomia ihmisiä täällä, yöpynyt heidän luonaan, hypännyt tuosta vaan heidän autoonsa jne. Useimmat mustista kavereistani eivät koskaan tekisi samaa vaikka vastassa olisi toinen musta. Eriarvoisuudesta ja köyhyydestä johtuen kukaan ei luota keneenkään täällä. Myönnän, että olen välillä hullu ja käyttäydyn ajattelemattomasti, yksinkertaisesti olen edelleen liian sinisilmäinen eikä se tule koskaan täysin muuttumaan. Tähän taas vaikuttaa se, että olen suomalainen ja kotimaani on yksi maailman turvallisimmista, sanotaanko että me suomalaiset emme osaa pelätä mitään. Turvallisuus on meille itsestäänselvyys sekä meillä on jonkin tasoinen luottamus tuntemattomiin. Suomessa voit esim. jättää polkupyörän useimmissa kaupungeissa seisomaan kerrostalonpihalle vuodeksi (lukitsematta), mutta tee sama täällä, simsalabim, se pyörä on kadonnut alle puolessa tunnissa ellei nopeamminkin. Vielä lisätäkseni sen, että yksi eteläafrikkalainen tuttavani sanoi etten saisi mennä katsomaan esim. uutta asuntoa yksin. Täällä on monesti tapahtunut esim. naisten kidnappauksia, kun he ovat menneet yksin katsomaan asuntoa ja vastassa onkin ollut jotain täysin muuta kuin mitä olisi pitänyt. Valitettavasti useimmat näistä kidnapatuista naisista ja tytöistä ovat joutuneet seksuaalirikollisuuden uhreiksi, heidät on voitu kuljettaa seksityöläisiksi johonkin päin Afrikkaa.

Näiden asioiden ohella ja etenkin sen, kun olen valkoinen nuori nainen minun täytyy ottaa kaikki mahdolliset vaaran merkit huomioon. En voi luottaa täysin kehenkään ennen kuin opin tuntemaan ihmiset paremmin. Tietysti luotan instituutin henkilökuntaan sekä muutamiin läheisimpiin kavereihini, mutta pidän aina itseni varuillani tutustuessani uusiin ihmisiin. Etelä-Afrikassa ihmiset kutsuvat toisiaan helposti ystäviksi, jopa heti ensimmäisellä tapaamisella. Itselleni kuitenkin ystävä-sanalla on syvällisempi merkitys. En voi kutsua sellaista ihmistä ystäväkseni, jonka tapasin n. 5 minuuttia sitten. Hän on minulle ennemminkin tuttava ja ystävyys muodostuu vasta tutustumisen kautta. Täällä itselleni on näitä useita ystävä- ehdokkaita tarjolla, mutta on myös surullista huomata miten ihmiset eivät ole aidosti kiinnostuneita. Muutamat naishenkilöt joihin olen tutustunut ovat olleet mukavia, mutta olen nähnyt heidän silmistään että heitä ei oikeasti kiinnosta olla ystäviäni. Iloinen jutustelu, hymyily ja ystävyys- sanan viljely on useimmiten muodollista, sanotaanko että se kuuluu eteläafrikkalaisen kulttuurin small talkiin. Lisäksi eroavaisuus on aina siinä jos toinen osapuoli on musta ja toinen valkoinen, voin sanoa että siinä tulee ikuisesti olemaan jonkinlainen kuilu välissä. Mustien ja valkoisten historia on niin erilainen, mustat ihmiset ovat kärsineet ja valkoiset voittaneet. Emme tule koskaan näkemään täysin rasismista vapaata kansakuntaa ennakkoluulojen, historian ja ihmisten asenteista johtuen.

Tässä päivityksessä kerron myös viikonlopustani Cosmo City- nimessä taajamassa (niin kuin suomalaisittain sitä voitaisiin kutsua) sekä sen lähettyvillä sijaitsevasta Alexandra- nimisestä townshipistä, joka on yksi Etelä-Afrikan köyhimpiä slummialueita. Ironisesti Alexandra- township sijaitsee aivan hyvävaraisen sekä rikkaiden ihmisten asuttaman Sandtonin alueen kupeessa. Seuraavaksi pohdin hieman sitä miten vierailuni Cosmo Cityssä sujui, mitä koin sekä minkälaisen jäljen Alexandran alue jätti minuun.

Cosmo City sijaitsee Gautengin pohjois- osassa, kyseinen taajama on pienehkö ja hieman maaseutua muistuttava alue. Vietin Cosmo Cityssä pari päivää työkaverini luona. Tämä naispuoleinen työkaverini asuu aika vaatimattomissa oloissa yhdessä 11-vuotiaan tyttärenä kanssa. Heidän asuntona koostui lähinnä yhdestä huoneesta, joka oli rakennettu entisen autotallin tilalle. Huoneessa oli sohva, sänky, televisio, pieni jääkaappi ja keittiötaso. Wc sijaitsi huoneen ulkopuolella, mutta suihkusta ei ollut tietoa. Itse asiassa peseytyminen  tapahtui vesisankojen ja saavien avulla sekä palasaippuan kanssa. Pääsin kyseisenä viikonloppuna testaaman perinteistä afrikkalaista kylpemistapaa, itse asiassa taisin koittaa sitä jo Malawissa ollessani mutta nyt kokemus oli parempi. Suoraan sanoen istuin välillä sekä seisoin pienehkössä vesisaavissa ja loiskuttelin vettä päälleni. Samalla hieroin saippuaa ihooni sekä yritin parhaani mukaan myös pestä hiukseni. Mustat ihmiset (siis ainakin naiset) eivät pese hiuksiaan joka päivä vaan käyttävät suihkumyssyä mennessään kylpemään tai suihkuun. Tarkoitan siis että ihan kaikki, oli sitten varakkaampi tai köyhempi henkilö kyseessä. Työkaverini teki kuitenkin oloni mukavaksi luonaan ja osoitti vieraanvaraisuutensa. Hän valmisti riisiä, kanaa sekä kasviksia ruoaksi. Pääsin myös vierailemaan hänen naapureidensa luona. Etenkin viereisen talon pikkulapset olivat hauskaa seuraa. Ensin he ehkä vähän ujostelivat minua, mutta pian leikkivätkin innoissaan ja esittelivät minulle temppuja. 

Muutamia kuvia Cosmo Citystä, päiväsaikaan alueella kadut ovat hyvinkin hiljaiset:

Aikani Cosmo Cityssä oli hyvin opettavaista, kun pääsin samalla reissulla vierailemaan erään asukkaan kodissa Alexandran slummialueella. Alexandra on Etelä-Afrikan köyhin slummialue ja voin sanoa sen todeksi nähtyäni kaiken sen köyhyyden sekä järkyttävät olosuhteet. Suurin osa ihmisten kodeista oli kyhätty peltipaloista, laudoista tai puunoksista. Kaduilla oli ihmisten eritteitä (haju järkyttävä) ,roskia joka puolella, ruoan tähteitä siellä täällä jne. Naishenkilö jonka kodissa pääsin vierailemaan oli työkaverini tuttava, kyseinen nainen pyörittää hiussalonki yritystään Alexandran alueella. Hänen talonsa oli vaatimaton. Periaatteessa yksi huone ja seinän takana pieni keittokomero. Kyseisessä talossa asui hänen lisäkseen hänen lapsensa sekä aviomiehensä. Heillä oli kuitenkin hienouksia mm. jääkaappi, televisio ja stereot. Kuitenkin elinolosuhteet ihmisille Alexandrassa ovat epäinhimilliset kuten yleisesti slummialueilla. Asukkaat kyseisellä alueella ovat turtuneet elinalueeseensa, suurin osa heistä on hyvin köyhiä eikä heillä ole vaikuttamismahdollisuuksia vaatia jotain parempaa. Tosin en tiedä varmuudella miten Etelä-Afrikan hallitus jakaa varojaan eri alueille provinsseissa. Tietysti ottaen huomioon maassa vallitsevan hallintotavan sekä rehottavan korruption ei varoja Alexandran kaltaisille alueille jaeta usein. En uskaltanut ottaa kuvia alueella, koska paikalliset kaverini sanoivat että ehkä ei kannata. Ainakaan silloin kun olet valkoinen, valkoinen joka on osa vähemmistöä.

Tässä kuvia Alexandran alueesta (tosin Google- kuvapalvelusta otettu), mutta voin täysin vakuuttaa näkymien olleen samanlaiset:

                            ( http://www.un.org/en/sustainablefuture/yann.shtml)

                           (http://citizen.co.za/221633/gauteng-housing-budget-r5bn-jacob-mamabolo/)

Eteläafrikkalaiset häät Sowetossa

Ajattelin tehdä ihan oman blogipostauksen aiheesta, joka on minulle täysin uusi, erityislaatuinen ja yksi iso osa eteläafrikkalaista kulttuuria sekä kokoa Afrikan mantereen kulttuuria. Aiheen nimi on eteläafrikkalaiset häät Sowetossa. Sanotaanko, että isoin yllätys tähän mennessä on ollut Suomen entisen puolustusministerin tapaaminen täällä, mutta ehkä tämä häätempaus vie voiton. Aloitan ensiksi kertomaan siitä miten ihmeessä pääsin osalliseksi näitä mahtavia elämäniloisia juhlia. Myöhemmin kerron myös siitä miten häät etenivät ja millainen mielikuva minulle jäi niistä. Haluan myös tehdä selväksi heti alussa, että kyseessä ei ole omat hääni. En halua aiheuttaa turhia järkytyksiä koti-Suomessa, hehe.

Sain siis kutsun eteläafrikkalaisiin häihin ihan kuin puolivahingossa. Ensinnäkin noloa myöntää, mutta en ole koskaan aiemmin osallistunut häihin Suomessa enkä muuallakaan maailmassa. Tämä oli ihan ensimmäinen kertani ja mikä mahtavinta sain kokea sen täällä, Etelä-Afrikassa. En voisi olla tyytyväisempi. Niin siis sain kutsun häihin työkaverini kaverin tyttären kautta, kyseinen tytär on noin viisi vuotta minua vanhempi. Hän tuli eräänä aamuna noutamaan minua ja työkaveriani autonsa kyytiin Braamfonteinista, se oli siis ensimmäinen kertani kun tapasin hänet. Olin myös ensimmäinen suomalainen, jonka hän oli koskaan tavannut. Juttelimme työmatkan aikana kaikenlaista ja yllättäen kyseinen tyttö kysyi jos haluaisin tulla hänen ja hänen kaverinsa seuraksi häihin. Kyseiset häät ovat siis hänen kaverinsa häät, joka on kotoisin Soweton alueelta. Okei, on hieman ihmeellistä, että heti ensimmäisellä tapaamisella kutsutaan häihin, mutta rehellisesti voin sanoa että näin asiat hoidetaan täällä Etelä-Afrikassa. Täällä ihmiset tutustuvat toisiinsa hyvin helposti, tosin täytyy ottaa huomioon kenen kanssa voi ns. rakentaa pysyvän ystävyssuhteen ja kenen kanssa ei. En kuitenkaan sen enempää miettinyt vaan suostuin heti siltä istumalta tulemaan häihin heidän kanssaan. Tietysti ajattelin sen olevan ”vain kerran elämässä”- tapahtuva tilaisuus. En välttämättä saisi ihan joka päivä kutsua häihin ja haluan ehdottomasti kokea eteläafrikkalaiset häät. Olen vain nähnyt mm. kuvia Googlesta ja videoita Youtubesta afrikkalaistyylisistä häistä joissa pääosassa on ehdottomasti musiikki sekä tanssiminen. Nuo videot ovat olleet todella hauskaa katsottavaa ja olen monesti miettinyt, että saisinpa itsekin kokea saman tunnelman kuin videolla olevat ihmiset. Sain mahdollisuuden ja nyt kerron miten käytin sen.

Häät pidettiin aurinkoisena ja lämpimänä lauantaipäivänä 13.9 Johannesburgissa sijaitsevassa esikaupungissa Sowetossa. Niin kuin aiemmin jo mainitsinkin sain kutsun häihin extempore, joten jouduin ostamaan myös mekon aika nopeasti. En ymmärtänyt ottaa Suomesta mukaan mitään ns. hienompia mekkoja tai juhlavaatteita, koska en olisi koskaan uskonut pääseväni tällaisiin tilaisuuksiin. Tarkoitan tässä yhteydessä esim. hienoja konferensseja, gaala- illallisia, häitä jne. Onneksi minulla oli kuitenkin muutama päivä aikaa käydä etsimässä itselleni hieno mekko häihin ja mikä parasta, työkaverini lähti avukseni ostoksille. Hän tiesi hyviä vaatekauppoja keskustan alueella ja varmisti ettei minua huijattaisi, koska olen Euroopasta. Sain ostettua itselleni lyhyen etnotyylisen topin sekä pitkän hameen eli en kuitenkaan päättänyt ostaa sitä mekkoa. Tosin häihin kuitenkin puin housut sekä sandaalit topin lisäksi, koska halusin olla mahdollisimman mukavasti. Lähdimme lauantaina vasta kello kolmen aikaan iltapäivästä Sowetoon mikä oli huono idea. Saapuessamme hääpaikalle oli pidot jo täydessä käynnissä. Meillä oli vaikeuksia löytää ruokaa itsellemme, mutta lopulta onnistuimme kuitenkin. Häämenuun kuului lammas/naudanliha currya, punajuurisalaattia, lehtisalaattia, kasviksia,  malamogodua (eli naudan ohutsuolta, söin kiltisti vaikka maku/haju oksettaa edelleen mutta yritän totutella) sekä mannaryynien kaltaista puuromaista sosetta, en muista nimeä. Maku kyseisellä soseella oli aika etikkainen sekä todella mausteinen. Oikeastaan eteläafrikkalaiset, etenkin mustat, käyttävät ruoissaan runsaasti mausteita. Olin hääpaikalla ainoa valkoihoinen, mutta se ei menoa haitannut. Uteliaita riitti eikä seurasta ollut puute. 

                                                     Ready for the wedding with my new friends in Soweto

Näin jälkikäteen ajateltuna olisin toivonut hieman enemmän sowetolaisista häistä eli häät olivat lievä pettymys. Asiaan vaikutti ehdottomasti se, että saavuin paikalle kaverieni kanssa liian myöhään. Juhlapaikka sijaitsi asuintalon pihalla jonne oli pystytetty suuri teltta. Paikka oli kuitenkin hyvin kuuma ja esim. ruokatarjoilu tapahtui auringon paisteessa. Itse asiassa ruoka oli jo hieman jäähtynyttä, joten pelkäsin saavani siitä vatsataudin. Onneksi ei kuitenkaan tullut mitään. Juomatarjoilu ei oikein toiminut, jokainen juhlija toi omat juomansa. Me tytöt päätimme sitten juoda pullollisen punaviiniä juhlahumussa ja se sopikin hyvin yhteen liharuoan kanssa. Paikalle oli palkattu myös dj soittamaan kwaito- tyylistä musiikkia sekä illan päätteeksi esiintyi myös nuori taikuripoika. Päivä sisälsi myös perinteisiä tanssiesityksiä, lähinnä zulu- heimon esittämänä. Itse kuitenkin petyin hieman, koska en esim. ehtinyt videoida esityksiä niiden pituuden vuoksi. Tuntui, että zulu- heimon jäsenet tanssivat vain alle minuutin ja paikalla oli väkeä tungokseen saakka. Yritin kuitenkin parhaani mukaan tiirailla esitystä väkijoukon takaa ja lopulta tyydyin vain kuuntelemaan tanssiesitykseen liittynyttä rumpu-musiikkia.

Päivä oli kuitenkin onnistunut. Oli todella mahtavaa kokea sowetolaiset zulu- häät ja toivon mukaan tällaisia tilaisuuksia tulee vielä lisää!

”South African wedding in Soweto

It was 13th of September when me and two of my friends participated to South African wedding in Soweto, the day went well and I really enjoyed my time in the middle of zulu- culture. Now I will tell little bit more about the schedule of wedding and how I explored the spirit of Soweto.

The wedding in Soweto started already during the mid- day but me and my friends arrived to celebration around 4pm in the afternoon. It was too late, there wasn’t so much food or anything but we were lucky, we managed to find something to eat for ourselves and food service was great. I tasted lamb/beef curry, some red beet salad, green salad, malamogodu (cow’s small intestine) and some kind of porridge which was made of semolina ? Sorry, I still need to learn more about traditional foods here. Because me and my friends arrived so late we couldn’t see the main ceremony or anything, but at least we got a chance to enjoy the atmosphere of Soweto.I met lot of interesting persons and the music was the best part of celebration, it was more kwaito- style music and there was also a real dj who played it. All in all, I loved to be a part of people at wedding and I wish lot of love to new couple.”

Arkielämää, vapaa-aikaa ja yllättäviä kohtaamisia Johannesburgissa

Tähän mennessä olen viettänyt jo kolme viikkoa Johannesburgissa, mutta tuntuu kuin olisin asunut sekä elänyt täällä jo ikuisuuden. Uskon tuntemuksieni johtuvan siitä, koska elämäntyylini on täällä niin hektistä. Toisin sanonen olen koko ajan töissä tai menossa jonnekin, tapaan paljon uusia ihmisiä ja paikallisten elämänrytmi on hyvin tarttuva. Koin ensimmäisen viikon aikana jo pienen ahdistus- stressi- kulttuurishokki- kohtauksen, koska aloitin elämäni täällä Etelä-Afrikassa turhankin vauhdikkaalla tavalla. Tuntui, että ensimmäisen viikon aikana olin aivan liian väsynyt ja stressaantunut kaikesta, oli niin paljon asioita järjesteltävänä. Silloin tuntui, että ehkä olisi parempi jättää leikki kesken, mutta en halunnut luovuttaa. Olinhan suunnitellut sekä unelmoinut tästä matkasta jo jonkin aikaa. Olen kuitenkin sisimmältäni hyvin sisukas sekä kunnianhimoinen tietyllä tapaa, joten en antanut huonon alun pilata kokemustani täällä. Seuraavaksi voisin kertoa hieman mm. työstäni instituutissa, vierailustani Lion Park- nimisessä paikassa, vapaa- ajastani täällä, ihmisistä sekä siitä mitä olen oppinut.

Arkipäiväni sekä rutiinini ovat muodostuneet aikalailla samantapaisiksi täällä kuin Suomessakin. Heräilen arkisin n. klo 6.30-7.00 välisenä aikana, aamupala ja suihku sekä siitä sitten Braamfonteinin keskustaan etsimään bussia. Yleensä työni instituutissa alkaa arkiaamuisin klo 9.00-9.30 välisenä aikana, mutta pienet myöhästymiset eivät haittaa sikäläisestä aikakäsityksestä johtuen. Ihmiset kuitenkin tekevät täällä hyvinkin pitkiä työpäiviä, itse olen joskus arkisin klo 17.00 saakka instituutissa, mutta joskus taas lähden aikaisemmin esim. jo klo 15 jälkeen. Sanotaanko, että perustyöpäivän pituus yleisesti ottaen on 6-7 tuntia ja ihmiset täällä oikeasti tekevät ahkerasti töitä (toisin kuin voisi luulla, vaikkakin ajalla ei ole niin suurta merkitystä niin työt on tehtävä huolellisesti loppuun saakka, olin itse aika yllättynyt asiasta ja ehkä joudun jopa vähän ryhdistäytymään jotta saadaan hommat tehtyä).

Niin ja vielä voisin kertoa tästä julkisesta liikenteestä täällä Johannesburgin alueella. Täällä liikennöi erilaisia bussifirmoja, sekä hyviä että huonoja. Luksus- tyylisiä busseja löytyy, mutta useimmiten ne ovat ns. pitkien matkojen busseja esim. Johannesburgista Durbaniin. Itse käytän arkisin MetroBus- nimistä bussifirmaa, ostin bussikortin itselleni joka maksoi 150 ZAR eli n. 11,50€ eli yhden matkan hinnaksi tulee n. 0,80€. Tosin matkoja kortilla on vain 14 ja se pitää uusia aina tietyin väliajoin. Toki voisin kävellä Braamfonteinista keskustaan, koska välimatka on vain 2 km tai jopa alle, mutta oma turvallisuus on asia joka kannattaa laittaa täällä etusijalle. Voin kävellä matkan yhdessä paikallisen työtoverini kanssa, mutta en lähtisi kävelemään mieluusti yksin valkoisena nuorena naisena. Totuus on, että kaikki valkoiset sekä varakkaat mustat/värilliset liikkuvat hienoilla autoilla paikasta A paikkaan B. Heidän ei tarvitse liata kenkiään likaisen ja roskaisen keskustan kaduilla. Heidän ei myöskään tarvitse pelätä joutuvansa esim. ryöstetyksi ja hakatuksi. Tosin useimmiten nämä väkivallan teot tai ryöstöt eivät tapahdu päiväsaikaan vaan iltaisin. Tietysti jos sattuu eksymään yksin väärälle kujalle tai alueelle niin se on mahdollista, ilta- ja yöaika ovat kuitenkin kaikkein riskialttiimpia. Olen kuitenkin pannut merkille sen, että valitettavasti olen ainoa valkoinen tyttö Braamfonteinin alueella sekä keskustassa, siis tyttö joka kulkee samoja reittejä kuin köyhimmät paikalliset enkä vain seuraa elämää hienon auton etupenkiltä. Toisaalta tässä on hyvätkin puolensa, olen saanut täällä paljon uusia kavereita jotka ovat mustia tai värillisiä, sekä naisia että miehiä. Jokainen heistä on tähän mennessä osoittautunut luotettaviksi sekä mukaviksi tyypeiksi. Etelä-Afrikassa on helppo tutustua ihmisiin, mutta aina pitää olla hieman varuillaan. Joukkoon mahtuu myös tyyppejä joilla on tarkoituksena esim. hyväksikäyttö rahallisesti tai muulla tavalla. Yleisesti ottaen olen kuitenkin tavannut tosi mukavia ihmisiä, niin työni puolesta kuin vapaa-aikanani. Tärkeintä mielestäni on, että molemmilla osapuolilla on aito halu tutustua toisiinsa, oppia jotain uutta toisen kulttuurista sekä luoda luottamussuhde. Olen kyllä nähnyt täälläkin ikävä kyllä joidenkin ihmisten katseista vihan valkoisia kohtaan. Pohdin tätä asiaa kuitenkin lisää myöhemmissä kirjoituksissani, koska siihen vaikuttaa vahvasti tämän maan historia. Aika näyttää miten luotettaviksi omat kaverisuhteeni täällä muodostuvat, mutta ainakin vielä pyrin olemaan hieman varovainen sekä tarkkailevainen.

 (Linkki SA- Venuen internet- sivuille jossa näkyvillä Johannesburgin keskustan alueen kartta mm. Braamfontein ja Carlton Center http://www.sa-venues.com/maps/gauteng/johannesburg-central.php)

Tähän mennessä olen kuitenkin jo luonut todella hyvät suhteet erääseen mustaan tyttöön, joka on siis alunperin eteläafrikkalainen. En voi edes kuvailla kuinka hyvä tyyppi hän on. Hän on auttanut minua enemmän kuin edes osasin toivoa sekä vietin viimeviikonlopun hänen luonaan (en todellakaan halunnut olla yksin opiskelija-asuntolassa, koska se on muutenkin aika hiljainen paikka). Kävimme viikonlopun aikana mm. erään hänen ystävänsä syntymäpäiväjuhlissa, rnb- tyylisessä baarissa, toisessa eurooppalaistyylisessä tanssipaikassa sekä sunnuntaina päivällisellä erään ostoskeskuksen ravintolassa. Hänellä on auto käytössään mikä helpottaa tilannetta todella paljon. Kaverini on myös todella suojelevainen minua kohtaan, hän mm. neuvoo mihin kannattaa mennä eikä päästä minua menemään yksin ilta-aikaan tietyille alueille (esim. sanoin hänelle, että voin kävellä Park Station asemalta asunnolleni alkuillasta, mutta hän sanoi vievänsä minut asuntolani ovelle saakka). Olen saanut häneltä apua myös mm. uuden asunnon etsimisessä (en ole lainkaan tyytyväinen tämän hetkiseen asuntooni tai sanoisinko huoneeseeni), koska myös kaverini sanoi että on liikaa maksaa 3075 ZAR yhdestä huoneesta ja paikassa ei edes toimi pyykkikone kunnolla. Menin testaamaan sitä viikko sitten, okei sain pestyä pyykit, mutta vaatteet eivät puhdistuneet kunnolla. Lisäksi pyykkikone on sitä mallia, että sen voi avata kesken pesun ja joku voi viedä vaatteeni (?) (ainakin kaverini kertoi minulle, että hänelle on käynyt kyseisellä tavalla) Olen kuitenkin suunnitellut ostavani täältä lisää vaatteita, koska ne ovat niin edullisia verrattuna Suomen hintatasoon. Ostin mm. korkokengät gaala-tilaisuuksia varten ja ne maksoivat alennuksessa 300 ZAR eli 22€, Suomessa pulittaisin samantasoisista korkokengistä yli 50€. Karkeasti sanottuna kaikki Etelä-Afrikassa on puolet halvempaa kuin Suomessa (matkustus, kengät, vaatteet, ruoka, bensa, kauneustuotteet ym.) Tietysti poikkeuksena voidaan sanoa mm. turistirysät, matkamuistokaupat, luonnonpuistot ja muut aktiviteetit tai järjestetyt matkat turisteille.

Tein vierailun ensimmäisellä viikollani, tarkemmin ottaen 6. päivä syyskuuta Lion Park- nimiseen (http://www.lion-park.com/) puistoon tai voisinko sanoa pienimuotoiseen eläinreservaattiin. Pääpointti vierailussani oli nähdä leijonia sekä leijonanpentuja, koska en nähnyt niitä Malawin matkani aikana. Odotukseni Lion Park- paikan suhteen olivat korkealla, mutta päivän päätteeksi en ollut täysin tyytyväinen rahojeni vastineelle. Sisäänpääsy maksoi 300 ZAR eli n. 22€, hintaan kuului pääsy mm. leijonanpentujen aitaukseen, pääsy näkemään kirahveja, pienimuotoinen game drive- alueella leijonien luokse. Ensiksi menin leijonanpentujen aitaukseen johon työntekijät päästivät aina kerralla n. 3-4 ihmistä turvallisuussyistä. Olin innoissani, mutta innostus laantui aika pian kuin näin, että ei-niin- pienet leijonanpennut vain nukkuivat aitauksen kivimuodostelmissa. Sain kuitenkin kuvattua itseni nukkuvien keskikokoisten leijonanpentujen kanssa. Oli tietysti hieno tunne päästä silittämään leijonanpennun turkkia, mutta vierailu oli nopeasti ohi, olimme aitauksessa vain tyyliin alle pari minuuttia. 

                                           Yleiskuvaa Lion Park- alueesta

Sen jälkeen kiertelin hieman alueella tarkoituksenani nähdä mangusteja sekä kirahveja. Mangusteja ei kuitenkaan näkynyt missään, kirahvin näin hyvin hyvin kaukaa joten kuvien ottaminen oli ongelmallista (käytän tällä hetkellä vain kännykkäni 8 megapixelin kameraa). Eräs Lion Parkin työntekijä kertoi minulle, että minun täytyisi odottaa jopa yli tunnin ennen kuin kirahvit saapuisivat aitauksen ruokintapaikalle. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa sellaiseen, koska lähdin game drive:lle klo 14.00 maissa. Pienimuotoinen safariajelu- alueella kesti noin tunnin ja se suoritettiin autolla joka oli kuin vankien kuljetusauto (tai voisinko tässä yhteydessä sanoa eläintenkuljetusauto). Mukana ajelulla lisäkseni oli n. 10 muuta ihmistä. Kiertelimme puistoalueella ja pysähdyimme autolla aina oppaan toimesta hetkeksi, opas kertoi meille alueesta ja eläimistä humoristisella tavalla. Tosin yksi hieno juttu oli myös, että näin ilmielävänä gepardin. Mielestäni yksi upeimmista kissaeläimistä ehdottomasti. Impala- antilooppeja sekä seeproja parveili myös alueella, mutta minulle ne ovat jo vähän tylsä juttu.

                                                           Pääsin lähietäisyydelle sikeästi nukkuvan leijonanpennun kanssa 

 Itse asiassa leijonien lisäksi ajelun paras juttu oli opas. Hänen vitsinsä olivat välillä aika tyhmiä, mutta ainakin kaikilla oli hauskaa.  Kyseistä Lion Park:ia jota voitaisiin kutsua eläintarhan ja luonnonpuiston välimuodoksi on mainostettu yhtenä Gautengin ykkösturistikohteena. Useat julkkikset ympäri maailmaa ovat vierailleet kyseisessä paikassa. Itse en kuitenkaan nostaisin kyseisestä puistoa ykkösvaihtoehdoksi täällä, ennemminkin suuntaan seuraavaksi Krugerin kansallispuistoon.

Kuvia Lion Parkin kissaeläimistä, gepardi sekä leijonat:

Nyt kuitenkin jatkan vielä tarinaa siitä miten olen sopeutunut itse pääasiaan eli työharjoitteluuni HURISA:ssa (Human Rights Institute of South Africa). Ensimmäinen viikko meni lähes siinä, että saatiin järjestettyä asiat minulle mm. asunto, bussikortti, sim- kortti, ruokaa ja muuta tarpeellista käyttötavaraa. Itse insituutti sijaitsee Elefantti- talossa, joka on iso toimistokompleksi ihan keskustassa. Paikka ei ole mitä parhain ja idyllisin, mutta kelpaa. Kadun toisella puolella sijaitsee pari keskustan isointa shoppailu- keskusta sekä lukuisia ravintoloita. Tosin se kadun ylistys ei ole täällä sama homma kuin Suomessa. Sanotaanko, että jokainen kadun ylitys täällä voi olla se viimeisin. Liikennevaloja kyllä löytyy mutta suojateitä ei nyt kovin paljoa, tai jos niitä löytyy niin niitä ei kukaan käytä. Täällä on myös turha turvautua siihen, että autoilija pysähtyisi kohteliaasti ja antaisi tietä jalankulkijalle. Pikemminkin jalankulkijat ovat täällä kuin hirvet Suomessa jotka ylittävät tietä syys- tai talvipimeällä. Jos osaat olla nopea, vikkelä ja järkevä niin selviät. Jos taas ryntää kaukoputkikatseella suoraan tielle välittämättä mistään mitään niin pian on minibussin tai uusimman bemarin keula saanut vähä uutta koristetta. Liikenne keskustan alueella on päivittäin todella vilkasta ja täynnä elämää, hiljaisuutta ei löydy lähimailtakaan. En yhtään ihmettele miksi keskustaa ei mainosteta hienona turistinähtävyytenä. Elämä on aivan liian epäorganisoitua ja kaoottista täällä Johannesburgissa. Muutoksia tarvitaan vielä paljon lisää. Ei se yksi Gautrain- pikajuna tai hieno parlamenttitalo tuo vielä mitään uutta, muutosten tulee tapahtua paikallistasolla luoden hyvinvointivaltion edellytykset kansalaisille.

Instituutissa työskenteleminen on kuitenkin ollut tähän mennessä mielenkiintoista, rentoa ja opettavaista. Olen mm. kirjoitellut raportteja konferenssi tapaamisiin pohjautuen, suunnitellut yhtä suurta organisaatioiden tapaamista lokakuulle jne. Hienointa tähän mennessä on kuitenkin ollut se, että pääsin osallistumaan kahteen todella mielenkiintoiseen konferenssiin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Toinen konferensseista pidettiin Parktonia hotellissa, joka kuuluu Protea- nimiseen hotelliketjuun. Konferenssi pidettiin kyseisessä paikassa 4.9 ja puitteet olivat hienot, aina tervetulokahveista ylelliseen lounaaseen saakka. Kyseisen konferenssin aiheena oli Swazimaan tilanne ja rajoitetut ihmisoikeudet kyseisessä maassa (Kyseisessä linkissä hieman enemmän tietoa Swazimaan tilanteesta http://www.safpi.org/news/article/2013/current-political-situation-swaziland-dirco-briefing). Konferenssiin oli saapunut edustamaan paljon ihmisiä eri järjestöistä Etelä-Afrikassa sekä Swazimaassa. Taisi mukana olla muutamia sambialaisiakin. Konferenssin aikana kuultiin puheenvuoroja sekä paneelikeskusteluja mm. swazimaalaisen asianajajan sekä journalistin välillä. Yleisimmäksi puheenaiheeksi nousi se miten tarkkaan kontrolloitua esim. median sisältö on Swazimaassa kuninkaan toimesta. Swazimaan kuningas on tällä hetkellä Mswati III joka pitää täyttä yksinvalitutta itsellään. Maan tilanne on tällä hetkellä hankalahko, kuningas pyrkii rajoittamaan toiminnallaan mm. radiotoimittajien ja toimittajien työtä. Muutama journalisti on joutunut vankilaan, koska he julkaisivat mediassa sisältöä joka oli ollut vastoin kuninkaan mielipiteitä. Mm. Amnesty International South Africa (http://www.amnesty.org.za/) on käynnistämässä kampanjaa jossa vangitut journalistit pyritään vapauttamaan sekä sallimaan täysi sananvapaus kaikille Swazimaassa. Konferenssissa sivuttiin myös naisten huonoa asemaa kyseisessä valtiossa, kuningas ottaa useimmiten joka vuosi itselleen uuden vaimon, nuorimmat heistä ovat vasta 14- vuotiaita tyttöjä.

Toinen konferensseista pidettiin minulle hyvinkin merkittävässä paikassa eli Etelä-Afrikan hallituksen kansainvälisten suhteiden sekä yhteistyön/kehitysyhteistyön laitoksessa (Department of International Relations & Cooperation, Republic of South Africa http://www.dfa.gov.za/department/index.html). Kansainvälisten suhteiden konferenssi pidettiin samana päivänä kuin Swazimaan konferenssikin. Tosin tällä kertaa matkustin yhdessä instituutin johtajan kanssa Braamfonteinista Pretorian Hatfieldiin, joka on hyvin siisti lähiö. Matka taittui nopeasti Gautrainilla. Latasin kortiini lisää matkoja 250 ZAR edestä eli noin 20€ edestä. Kyseisellä summalla uskon pystyväni matkustamaan ainakin yli 5 matkaa esim. Pretoriaan. Tosin en ole vielä täysin varma miten Gautrain- systeemi toimii, mutta pyrin ottamaan selvää. Sillä matkustaminen on kuitenkin hyvin nopeaa, siistiä ja turvallista. Useimmat varakkaimmista paikallisista esim. työmatkalaiset ja opiskelijat käyttävät Gautrainia. Paikalla paneelityylisessä keskustelussa oli henkilöstöä kansainvälisten suhteiden laitokselta sekä erinäisiä toimijoita useista eri kehitysyhteistyöjärjestöistä. Tapaamisessa keskusteltiin mm. kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja järjestöjen edellytyksistä toimia kehitysyhteistyön parissa. Esille nousi mm. kysymyksiä liittyen ihmisoikeuksien puolustamiseen, perhesuojelutyöhön ja ruokaturvaan. Itse asiassa keskustelun pääomainen tarkoitus oli antaa tiedoksianto NGO- järjestöille sitä mitä UNHRC:n (United Nations Human Rights Council) ja UNGA:n (United Nations General Assembly) viimeisimmässä tapaamisessa käytiin läpi.

Olin hyvin tyytyväinen molempien konferenssien tarjontaan ja mielestäni oli erityisen tärkeää, että olin harjoittelijana osallisena niissä. Tapasin paljon mielenkiintoisia toimijoita erilaisista järjestöistä ja sain käytännössä nähdä miten konferenssit etenevät. Tietysti Etelä-Afrikassa konferenssin muodollisuudet voidaan unohtaa, tunnelma on hyvin arkinen ja rento, sanotaanko että ei tarvitse jännittää mitään.

Haluaisin myös tässä yhteydessä kertoa hieman siitä miten minun tulee ottaa jokapäiväinen turvallisuuteni huomioon. Kukaan ei voi uskoa miten työlästä se on. Osaan todellakin nyt arvostaa sitä miten helppoa ja turvallista liikkuminen on Suomessa suurimmilta osin. Suomessa minulle ei ole ongelma kävellä esim. 1 km matka yöaikaan kaupunkialueella. Johannesburgissa en kuitenkaan missään nimessä tekisi sitä oman turvallisuuteni tähden. Jopa useimmat paikalliset tuttavani eivät kävele keskustan alueella edes päiväsaikaan. Itse olen kävellyt päiväsaikaan keskustan alueella pienehköjä matkoja vilkkaasti liikennöityjen reittien varrella. En ole vielä kokenut mitään suurempia ongelmia, minua ei ole (ainakaan vielä) yritetty ryöstää tai pahoinpidellä. Useimmiten liikkuessani ydinkeskustassa pyrin kuljettamaan reppuani tai käsilaukkuani etupuolellani, jotta näen ettei kukaan yritä napata mitään minulta esim. pysähtyessäni liikennevalojen kohdalle. Toisaalta tällainen jokapäiväinen kulkureittien ja oman turvallisuuden ylläpito ovat todellakin raskasta, lähinnä henkisesti. Tuntuu, että jokainen ostosreissu ruokakauppaan tai ulos meno kavereiden kanssa pitää suunnitella jollain tapaa. Pahinta on se jos kenelläkään ei ole autoa käytössä tai esim. kaveri ei pysty hakemaan minua autollaan Braamfonteinista. Tietysti turvallisuustilanne on hieman parempi ns. hienosto asuinalueilla kuten Sandtonissa tai jollain alueilla Pretoriassa. Useimmiten kuitenkin kaikki liikkuvat täällä ilta-aikaan omilla autoillaan. Minibussin käyttöä ei suositella, ainakaan yksin matkustavalle naishenkilölle. Surullista, mutta totta useimmat minibussimatkat naishenkilöille ovat päätyneet siihen, että heidät on ryöstetty ja raiskattu. Itse en käytä minibussia täällä tai jos käytän niin teen sen kavereideni kanssa.

Täällä Johannesburgissa on kaupungin karuuden ja vaarallisuuden lisäksi tapahtunut myös hyvääkin esim. yllättäviä kohtaamisia arvohenkilöiden kanssa. Yksi niistä on tapaamiseni Suomen entisen (ja ensimmäisen naispuoleisen) puolustusministerin Elisabeth Rehnin kanssa. Nyt kerron hieman taustaa miten ihmeessä minä tavallinen opiskelijatyttö tapasin kyseisen henkilön sattuman kautta sekä pääsin vielä jutustelemaan hänen kanssaan ja ottamaan yhteiskuvia. 10. päivä syyskuuta olin normaalisti instituutin toimistolla tekemässä töitä tietokoneen ääressä tai lähinnä suunnittelin vihamielistä sähköpostia opiskeilija- asuntofirmalle (kerron siitä kohta lisää). Kuitenkin, työtoverini Julia kysyi jos lähtisin hänen kanssaan tänään erääseen konferenssiin edustamaan HURISAA yhdessä hänen sekä johtajan kanssa. Sanoin suostuvani, koska on aina hyödyllistä käydä erilaisissa konferensseissa sekä luoda uusia kontakteja. Konferenssin järjestäjänä oli AFLA (Africa Legal Aid), ICJ- Kenya (Kenyan Section of the International Commission of Jurists) sekä Johannesburgin yliopiston Division for Internationalisation- ryhmä. Konferenssin aiheena oli Afrikka ja sen suhde ICC:hen eli kansainväliseen tuomioistuimeen. Paikkana konferenssille toimi Webber Wentzelin auditorio Ilovo Bulvardilla Johannesburgissa. Eräät suurimmat yhteistyökumppanit konferenssissa olivat Viron, Alankomaiden, Suomen ja Norjan ulkoministeriöt. Muut kumppanit olivat Trust Africa- yhdistys sekä Webber Wentzel- yhtiö. Puhujat ja teemat vaihtelivat mm. YK:n osallisuudesta kansainväliseen tuomioistuimeen, ihmisoikeuksien kehittäminen, naisten oikeudet, sodan uhrien oikeudet sekä avun kehittäminen jne. eli hyvin mielenkiintoista asiaa tulevan urani kannalta. Ennen konferenssiin menoa instituutin johtaja sanoi minulle, että sinne on tulossa eräs suomalainen nainen ja hän haluaisi mielellään tavata minut kahden kesken. Ihmettelin kovin, että kuka mahtaa olla kyseessä ja ajattelin henkilön olevan ehkä jokin Suomen suurlähetystön työntekijöistä Pretoriasta. Astuessani konferenssin auditorioon ja istahtaessani paikalleni ymmärsin kuitenkin heti kuka suomalainen on kyseessä. En ollut uskoa silmiäni ja alkoi hieman jännittämään, kun tiesin että pääsisin tapaamaan Elisabeth Rehnin tilaisuudessa. Erään kahvitauon aikana pääsin kättelemään sekä keskustelemaan hänen kanssaan hetkeksi. Kerroin miksi olen täällä, mitä teen ja mitä opiskelen Suomessa. Keskustelimme myös Etelä-Afrikan turvallisuudesta verrattuna Suomeen, naisten oikeuksista ja kaikesta siihen liittyvästä. Keskustelumme oli todella hieno kokemus, Elisabeth Rehn on hyvin arvostettava sekä solidaarinen persoona, oli kunnia tavata hänet. Pyysin myös yhteiskuvaa hänen kanssaan sekä annoin yhteystietoni, koska tavoitteenani olisi luoda Suomesta kontakteja Etelä- Afrikkaan. Lähinnä kontakteja siis naisjärjestöjen kautta liittyen graduni aiheeseen. Tulen myös tekemään muutamia haastatteluja/kyselyjä täällä mikäli löydän sopivia naisjärjestöjä tutkimukseeni. Täytyy sanoa, että kyseinen päivä oli mitä väsyttävin mutta upein, mahtavaa olla harjoittelussa täällä, jokainen päivä sisältää jotain uutta ja yllättävää.

Yllätyksellinen tapaaminen ICC- konferensissa Johannesburgissa yhdessä Suomen entisen (ensimmäisen naispuoleisen) puolustusministeri Elisabeth Rehnin kanssa (10.9.2014)

Ihan kaikkein viimeisimmäksi tähän postaukseen voisin avautua ihan lyhyesti siitä mitä ongelmia olen kohdannut asumisessani Braamfonteinissa. Majoitun siis South Point- nimisessä opiskelija- asuntolassa, jossa maksan suoraan sanoen ylihintaa yhdestä huoneesta. En ole lainkaan tyytyväinen tilanteeseen ja nyt minä (sekä työtoverini + kaverini) olen suunnittelemassa muuttoa toisenlaiseen asuinmuotoon. Pari päivää sitten mm. huomasin, että pyykkihuoneen kuivausnaruilta oli varastettu mm. uusi hameeni sekä yksi toppi. Olin hyvin suuttunut tilanteesta ja valitin asiasta asuntolan toimistoon. Eikä siinä vielä kaikki. Useamman kerran viikolla en ole saanut unta lainkaan johtuen kauheasta melusta (joka voi jatkua parhaimmillaan sinne aamu neljään saakka) ja kaiken lisäksi turhat palohälytykset. Olen esim. herännyt puolilta öin siihen kun palosireeni ulvoo täysillä asuntolan käytävällä. Paniikissa olen pukenut vaatteet päälleni ja juossut käytävään etsimään hätäulos- käyntiä. Tämä kyseinen tapahtumaketju on siis toistunut nyt jo kolme kertaa. Kaikilla kerroilla olen sattunut löytämän jonkun paikallisen opiskelijan käytävältä, joka on kertonut minulle hälytyksen olevan väärä. Ilmeisesti johtuen siitä, että joku neropatti polttaa aina ruokaa liedellä keittiöalueella. Asia on kuitenkin vakava, mistä voin tietää milloin täällä on oikeasti tulipalo ja olen hengenvaarassa jos tähän mennessä hälytykset ovat vain feikkejä?! Olen asiasta hyvin tyrmistynyt ja osoittanut sen asuntolan toimiston henkilökunnalle. Nyt haluan vain sanoa irti vuokrasopimukseni tästä paikasta ja etsiä jotain parempaa. En hyväksy tilannetta jossa minulta varastetaan omaisuuttani tai olen jatkuvassa pelossa. En ymmärrä mikä näitä nuoria vaivaa täällä, useimmat heistä ovat lähtöisin hyvin varakkaista perheistä, mutta silti heidän täytyy varastaa. Uskomatonta. Noh, toivotaan että se H&M- trikoohame tuo sitten jollekin kauan kaivatun tyydytyksen, onhan se sentään Euroopasta.

Kävin myös eräänä päivänä Sandtonissa kaverini kanssa hieman shoppailemassa. Itse asiassa Sandtonissa sijaitseva Sandton City- niminen ostoskeskus on todella ylellinen ja upea, aivan kuin Euroopassakin. Kyseisestä ostoskeskuksesta löytyy satoja ravintoloita, vaatekauppoja, kosmetiikkaa jne. Jos haluaa luksusta sitä kyllä löytyy Johannesburgista. Toisaalta itseäni se ei kiinnosta. Koen vain huonoa omaatuntoa siitä, että kiertelen luksusliikkeissä hypistellen upeita mekkoja kun ostoskeskuksen ulkopuolella maassa makaa kodittomia ja nälkiintyneitä ihmisiä. Eriarvoisuus on täälläkin valtavaa, rikkaat rikastuvat ja köyhät pysyvät köyhinä. Kuitenkin kyseisen ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsee Nelson Mandelan- aukio, jossa on myös suurikokoinen patsas esittäen tietenkin itse ”Papa” Nelson Mandelaa.

                                                  Nelson Mandelan aukio Sandtonissa

                                                                      Poseerausta Nelson Mandelaa esittävän patsaan juurella

Tämän viikon kuluessa tulen kirjoittamaan myös kaksi erikoisempaa postausta liittyen eteläafrikkalaisiin häihin, vähemmistössä elämiseen sekä köyhimmän slummialueen elämään. Hyvää alkuviikkoa!