Arkielämää, vapaa-aikaa ja yllättäviä kohtaamisia Johannesburgissa

Tähän mennessä olen viettänyt jo kolme viikkoa Johannesburgissa, mutta tuntuu kuin olisin asunut sekä elänyt täällä jo ikuisuuden. Uskon tuntemuksieni johtuvan siitä, koska elämäntyylini on täällä niin hektistä. Toisin sanonen olen koko ajan töissä tai menossa jonnekin, tapaan paljon uusia ihmisiä ja paikallisten elämänrytmi on hyvin tarttuva. Koin ensimmäisen viikon aikana jo pienen ahdistus- stressi- kulttuurishokki- kohtauksen, koska aloitin elämäni täällä Etelä-Afrikassa turhankin vauhdikkaalla tavalla. Tuntui, että ensimmäisen viikon aikana olin aivan liian väsynyt ja stressaantunut kaikesta, oli niin paljon asioita järjesteltävänä. Silloin tuntui, että ehkä olisi parempi jättää leikki kesken, mutta en halunnut luovuttaa. Olinhan suunnitellut sekä unelmoinut tästä matkasta jo jonkin aikaa. Olen kuitenkin sisimmältäni hyvin sisukas sekä kunnianhimoinen tietyllä tapaa, joten en antanut huonon alun pilata kokemustani täällä. Seuraavaksi voisin kertoa hieman mm. työstäni instituutissa, vierailustani Lion Park- nimisessä paikassa, vapaa- ajastani täällä, ihmisistä sekä siitä mitä olen oppinut.

Arkipäiväni sekä rutiinini ovat muodostuneet aikalailla samantapaisiksi täällä kuin Suomessakin. Heräilen arkisin n. klo 6.30-7.00 välisenä aikana, aamupala ja suihku sekä siitä sitten Braamfonteinin keskustaan etsimään bussia. Yleensä työni instituutissa alkaa arkiaamuisin klo 9.00-9.30 välisenä aikana, mutta pienet myöhästymiset eivät haittaa sikäläisestä aikakäsityksestä johtuen. Ihmiset kuitenkin tekevät täällä hyvinkin pitkiä työpäiviä, itse olen joskus arkisin klo 17.00 saakka instituutissa, mutta joskus taas lähden aikaisemmin esim. jo klo 15 jälkeen. Sanotaanko, että perustyöpäivän pituus yleisesti ottaen on 6-7 tuntia ja ihmiset täällä oikeasti tekevät ahkerasti töitä (toisin kuin voisi luulla, vaikkakin ajalla ei ole niin suurta merkitystä niin työt on tehtävä huolellisesti loppuun saakka, olin itse aika yllättynyt asiasta ja ehkä joudun jopa vähän ryhdistäytymään jotta saadaan hommat tehtyä).

Niin ja vielä voisin kertoa tästä julkisesta liikenteestä täällä Johannesburgin alueella. Täällä liikennöi erilaisia bussifirmoja, sekä hyviä että huonoja. Luksus- tyylisiä busseja löytyy, mutta useimmiten ne ovat ns. pitkien matkojen busseja esim. Johannesburgista Durbaniin. Itse käytän arkisin MetroBus- nimistä bussifirmaa, ostin bussikortin itselleni joka maksoi 150 ZAR eli n. 11,50€ eli yhden matkan hinnaksi tulee n. 0,80€. Tosin matkoja kortilla on vain 14 ja se pitää uusia aina tietyin väliajoin. Toki voisin kävellä Braamfonteinista keskustaan, koska välimatka on vain 2 km tai jopa alle, mutta oma turvallisuus on asia joka kannattaa laittaa täällä etusijalle. Voin kävellä matkan yhdessä paikallisen työtoverini kanssa, mutta en lähtisi kävelemään mieluusti yksin valkoisena nuorena naisena. Totuus on, että kaikki valkoiset sekä varakkaat mustat/värilliset liikkuvat hienoilla autoilla paikasta A paikkaan B. Heidän ei tarvitse liata kenkiään likaisen ja roskaisen keskustan kaduilla. Heidän ei myöskään tarvitse pelätä joutuvansa esim. ryöstetyksi ja hakatuksi. Tosin useimmiten nämä väkivallan teot tai ryöstöt eivät tapahdu päiväsaikaan vaan iltaisin. Tietysti jos sattuu eksymään yksin väärälle kujalle tai alueelle niin se on mahdollista, ilta- ja yöaika ovat kuitenkin kaikkein riskialttiimpia. Olen kuitenkin pannut merkille sen, että valitettavasti olen ainoa valkoinen tyttö Braamfonteinin alueella sekä keskustassa, siis tyttö joka kulkee samoja reittejä kuin köyhimmät paikalliset enkä vain seuraa elämää hienon auton etupenkiltä. Toisaalta tässä on hyvätkin puolensa, olen saanut täällä paljon uusia kavereita jotka ovat mustia tai värillisiä, sekä naisia että miehiä. Jokainen heistä on tähän mennessä osoittautunut luotettaviksi sekä mukaviksi tyypeiksi. Etelä-Afrikassa on helppo tutustua ihmisiin, mutta aina pitää olla hieman varuillaan. Joukkoon mahtuu myös tyyppejä joilla on tarkoituksena esim. hyväksikäyttö rahallisesti tai muulla tavalla. Yleisesti ottaen olen kuitenkin tavannut tosi mukavia ihmisiä, niin työni puolesta kuin vapaa-aikanani. Tärkeintä mielestäni on, että molemmilla osapuolilla on aito halu tutustua toisiinsa, oppia jotain uutta toisen kulttuurista sekä luoda luottamussuhde. Olen kyllä nähnyt täälläkin ikävä kyllä joidenkin ihmisten katseista vihan valkoisia kohtaan. Pohdin tätä asiaa kuitenkin lisää myöhemmissä kirjoituksissani, koska siihen vaikuttaa vahvasti tämän maan historia. Aika näyttää miten luotettaviksi omat kaverisuhteeni täällä muodostuvat, mutta ainakin vielä pyrin olemaan hieman varovainen sekä tarkkailevainen.

 (Linkki SA- Venuen internet- sivuille jossa näkyvillä Johannesburgin keskustan alueen kartta mm. Braamfontein ja Carlton Center http://www.sa-venues.com/maps/gauteng/johannesburg-central.php)

Tähän mennessä olen kuitenkin jo luonut todella hyvät suhteet erääseen mustaan tyttöön, joka on siis alunperin eteläafrikkalainen. En voi edes kuvailla kuinka hyvä tyyppi hän on. Hän on auttanut minua enemmän kuin edes osasin toivoa sekä vietin viimeviikonlopun hänen luonaan (en todellakaan halunnut olla yksin opiskelija-asuntolassa, koska se on muutenkin aika hiljainen paikka). Kävimme viikonlopun aikana mm. erään hänen ystävänsä syntymäpäiväjuhlissa, rnb- tyylisessä baarissa, toisessa eurooppalaistyylisessä tanssipaikassa sekä sunnuntaina päivällisellä erään ostoskeskuksen ravintolassa. Hänellä on auto käytössään mikä helpottaa tilannetta todella paljon. Kaverini on myös todella suojelevainen minua kohtaan, hän mm. neuvoo mihin kannattaa mennä eikä päästä minua menemään yksin ilta-aikaan tietyille alueille (esim. sanoin hänelle, että voin kävellä Park Station asemalta asunnolleni alkuillasta, mutta hän sanoi vievänsä minut asuntolani ovelle saakka). Olen saanut häneltä apua myös mm. uuden asunnon etsimisessä (en ole lainkaan tyytyväinen tämän hetkiseen asuntooni tai sanoisinko huoneeseeni), koska myös kaverini sanoi että on liikaa maksaa 3075 ZAR yhdestä huoneesta ja paikassa ei edes toimi pyykkikone kunnolla. Menin testaamaan sitä viikko sitten, okei sain pestyä pyykit, mutta vaatteet eivät puhdistuneet kunnolla. Lisäksi pyykkikone on sitä mallia, että sen voi avata kesken pesun ja joku voi viedä vaatteeni (?) (ainakin kaverini kertoi minulle, että hänelle on käynyt kyseisellä tavalla) Olen kuitenkin suunnitellut ostavani täältä lisää vaatteita, koska ne ovat niin edullisia verrattuna Suomen hintatasoon. Ostin mm. korkokengät gaala-tilaisuuksia varten ja ne maksoivat alennuksessa 300 ZAR eli 22€, Suomessa pulittaisin samantasoisista korkokengistä yli 50€. Karkeasti sanottuna kaikki Etelä-Afrikassa on puolet halvempaa kuin Suomessa (matkustus, kengät, vaatteet, ruoka, bensa, kauneustuotteet ym.) Tietysti poikkeuksena voidaan sanoa mm. turistirysät, matkamuistokaupat, luonnonpuistot ja muut aktiviteetit tai järjestetyt matkat turisteille.

Tein vierailun ensimmäisellä viikollani, tarkemmin ottaen 6. päivä syyskuuta Lion Park- nimiseen (http://www.lion-park.com/) puistoon tai voisinko sanoa pienimuotoiseen eläinreservaattiin. Pääpointti vierailussani oli nähdä leijonia sekä leijonanpentuja, koska en nähnyt niitä Malawin matkani aikana. Odotukseni Lion Park- paikan suhteen olivat korkealla, mutta päivän päätteeksi en ollut täysin tyytyväinen rahojeni vastineelle. Sisäänpääsy maksoi 300 ZAR eli n. 22€, hintaan kuului pääsy mm. leijonanpentujen aitaukseen, pääsy näkemään kirahveja, pienimuotoinen game drive- alueella leijonien luokse. Ensiksi menin leijonanpentujen aitaukseen johon työntekijät päästivät aina kerralla n. 3-4 ihmistä turvallisuussyistä. Olin innoissani, mutta innostus laantui aika pian kuin näin, että ei-niin- pienet leijonanpennut vain nukkuivat aitauksen kivimuodostelmissa. Sain kuitenkin kuvattua itseni nukkuvien keskikokoisten leijonanpentujen kanssa. Oli tietysti hieno tunne päästä silittämään leijonanpennun turkkia, mutta vierailu oli nopeasti ohi, olimme aitauksessa vain tyyliin alle pari minuuttia. 

                                           Yleiskuvaa Lion Park- alueesta

Sen jälkeen kiertelin hieman alueella tarkoituksenani nähdä mangusteja sekä kirahveja. Mangusteja ei kuitenkaan näkynyt missään, kirahvin näin hyvin hyvin kaukaa joten kuvien ottaminen oli ongelmallista (käytän tällä hetkellä vain kännykkäni 8 megapixelin kameraa). Eräs Lion Parkin työntekijä kertoi minulle, että minun täytyisi odottaa jopa yli tunnin ennen kuin kirahvit saapuisivat aitauksen ruokintapaikalle. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa sellaiseen, koska lähdin game drive:lle klo 14.00 maissa. Pienimuotoinen safariajelu- alueella kesti noin tunnin ja se suoritettiin autolla joka oli kuin vankien kuljetusauto (tai voisinko tässä yhteydessä sanoa eläintenkuljetusauto). Mukana ajelulla lisäkseni oli n. 10 muuta ihmistä. Kiertelimme puistoalueella ja pysähdyimme autolla aina oppaan toimesta hetkeksi, opas kertoi meille alueesta ja eläimistä humoristisella tavalla. Tosin yksi hieno juttu oli myös, että näin ilmielävänä gepardin. Mielestäni yksi upeimmista kissaeläimistä ehdottomasti. Impala- antilooppeja sekä seeproja parveili myös alueella, mutta minulle ne ovat jo vähän tylsä juttu.

                                                           Pääsin lähietäisyydelle sikeästi nukkuvan leijonanpennun kanssa 

 Itse asiassa leijonien lisäksi ajelun paras juttu oli opas. Hänen vitsinsä olivat välillä aika tyhmiä, mutta ainakin kaikilla oli hauskaa.  Kyseistä Lion Park:ia jota voitaisiin kutsua eläintarhan ja luonnonpuiston välimuodoksi on mainostettu yhtenä Gautengin ykkösturistikohteena. Useat julkkikset ympäri maailmaa ovat vierailleet kyseisessä paikassa. Itse en kuitenkaan nostaisin kyseisestä puistoa ykkösvaihtoehdoksi täällä, ennemminkin suuntaan seuraavaksi Krugerin kansallispuistoon.

Kuvia Lion Parkin kissaeläimistä, gepardi sekä leijonat:

Nyt kuitenkin jatkan vielä tarinaa siitä miten olen sopeutunut itse pääasiaan eli työharjoitteluuni HURISA:ssa (Human Rights Institute of South Africa). Ensimmäinen viikko meni lähes siinä, että saatiin järjestettyä asiat minulle mm. asunto, bussikortti, sim- kortti, ruokaa ja muuta tarpeellista käyttötavaraa. Itse insituutti sijaitsee Elefantti- talossa, joka on iso toimistokompleksi ihan keskustassa. Paikka ei ole mitä parhain ja idyllisin, mutta kelpaa. Kadun toisella puolella sijaitsee pari keskustan isointa shoppailu- keskusta sekä lukuisia ravintoloita. Tosin se kadun ylistys ei ole täällä sama homma kuin Suomessa. Sanotaanko, että jokainen kadun ylitys täällä voi olla se viimeisin. Liikennevaloja kyllä löytyy mutta suojateitä ei nyt kovin paljoa, tai jos niitä löytyy niin niitä ei kukaan käytä. Täällä on myös turha turvautua siihen, että autoilija pysähtyisi kohteliaasti ja antaisi tietä jalankulkijalle. Pikemminkin jalankulkijat ovat täällä kuin hirvet Suomessa jotka ylittävät tietä syys- tai talvipimeällä. Jos osaat olla nopea, vikkelä ja järkevä niin selviät. Jos taas ryntää kaukoputkikatseella suoraan tielle välittämättä mistään mitään niin pian on minibussin tai uusimman bemarin keula saanut vähä uutta koristetta. Liikenne keskustan alueella on päivittäin todella vilkasta ja täynnä elämää, hiljaisuutta ei löydy lähimailtakaan. En yhtään ihmettele miksi keskustaa ei mainosteta hienona turistinähtävyytenä. Elämä on aivan liian epäorganisoitua ja kaoottista täällä Johannesburgissa. Muutoksia tarvitaan vielä paljon lisää. Ei se yksi Gautrain- pikajuna tai hieno parlamenttitalo tuo vielä mitään uutta, muutosten tulee tapahtua paikallistasolla luoden hyvinvointivaltion edellytykset kansalaisille.

Instituutissa työskenteleminen on kuitenkin ollut tähän mennessä mielenkiintoista, rentoa ja opettavaista. Olen mm. kirjoitellut raportteja konferenssi tapaamisiin pohjautuen, suunnitellut yhtä suurta organisaatioiden tapaamista lokakuulle jne. Hienointa tähän mennessä on kuitenkin ollut se, että pääsin osallistumaan kahteen todella mielenkiintoiseen konferenssiin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Toinen konferensseista pidettiin Parktonia hotellissa, joka kuuluu Protea- nimiseen hotelliketjuun. Konferenssi pidettiin kyseisessä paikassa 4.9 ja puitteet olivat hienot, aina tervetulokahveista ylelliseen lounaaseen saakka. Kyseisen konferenssin aiheena oli Swazimaan tilanne ja rajoitetut ihmisoikeudet kyseisessä maassa (Kyseisessä linkissä hieman enemmän tietoa Swazimaan tilanteesta http://www.safpi.org/news/article/2013/current-political-situation-swaziland-dirco-briefing). Konferenssiin oli saapunut edustamaan paljon ihmisiä eri järjestöistä Etelä-Afrikassa sekä Swazimaassa. Taisi mukana olla muutamia sambialaisiakin. Konferenssin aikana kuultiin puheenvuoroja sekä paneelikeskusteluja mm. swazimaalaisen asianajajan sekä journalistin välillä. Yleisimmäksi puheenaiheeksi nousi se miten tarkkaan kontrolloitua esim. median sisältö on Swazimaassa kuninkaan toimesta. Swazimaan kuningas on tällä hetkellä Mswati III joka pitää täyttä yksinvalitutta itsellään. Maan tilanne on tällä hetkellä hankalahko, kuningas pyrkii rajoittamaan toiminnallaan mm. radiotoimittajien ja toimittajien työtä. Muutama journalisti on joutunut vankilaan, koska he julkaisivat mediassa sisältöä joka oli ollut vastoin kuninkaan mielipiteitä. Mm. Amnesty International South Africa (http://www.amnesty.org.za/) on käynnistämässä kampanjaa jossa vangitut journalistit pyritään vapauttamaan sekä sallimaan täysi sananvapaus kaikille Swazimaassa. Konferenssissa sivuttiin myös naisten huonoa asemaa kyseisessä valtiossa, kuningas ottaa useimmiten joka vuosi itselleen uuden vaimon, nuorimmat heistä ovat vasta 14- vuotiaita tyttöjä.

Toinen konferensseista pidettiin minulle hyvinkin merkittävässä paikassa eli Etelä-Afrikan hallituksen kansainvälisten suhteiden sekä yhteistyön/kehitysyhteistyön laitoksessa (Department of International Relations & Cooperation, Republic of South Africa http://www.dfa.gov.za/department/index.html). Kansainvälisten suhteiden konferenssi pidettiin samana päivänä kuin Swazimaan konferenssikin. Tosin tällä kertaa matkustin yhdessä instituutin johtajan kanssa Braamfonteinista Pretorian Hatfieldiin, joka on hyvin siisti lähiö. Matka taittui nopeasti Gautrainilla. Latasin kortiini lisää matkoja 250 ZAR edestä eli noin 20€ edestä. Kyseisellä summalla uskon pystyväni matkustamaan ainakin yli 5 matkaa esim. Pretoriaan. Tosin en ole vielä täysin varma miten Gautrain- systeemi toimii, mutta pyrin ottamaan selvää. Sillä matkustaminen on kuitenkin hyvin nopeaa, siistiä ja turvallista. Useimmat varakkaimmista paikallisista esim. työmatkalaiset ja opiskelijat käyttävät Gautrainia. Paikalla paneelityylisessä keskustelussa oli henkilöstöä kansainvälisten suhteiden laitokselta sekä erinäisiä toimijoita useista eri kehitysyhteistyöjärjestöistä. Tapaamisessa keskusteltiin mm. kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja järjestöjen edellytyksistä toimia kehitysyhteistyön parissa. Esille nousi mm. kysymyksiä liittyen ihmisoikeuksien puolustamiseen, perhesuojelutyöhön ja ruokaturvaan. Itse asiassa keskustelun pääomainen tarkoitus oli antaa tiedoksianto NGO- järjestöille sitä mitä UNHRC:n (United Nations Human Rights Council) ja UNGA:n (United Nations General Assembly) viimeisimmässä tapaamisessa käytiin läpi.

Olin hyvin tyytyväinen molempien konferenssien tarjontaan ja mielestäni oli erityisen tärkeää, että olin harjoittelijana osallisena niissä. Tapasin paljon mielenkiintoisia toimijoita erilaisista järjestöistä ja sain käytännössä nähdä miten konferenssit etenevät. Tietysti Etelä-Afrikassa konferenssin muodollisuudet voidaan unohtaa, tunnelma on hyvin arkinen ja rento, sanotaanko että ei tarvitse jännittää mitään.

Haluaisin myös tässä yhteydessä kertoa hieman siitä miten minun tulee ottaa jokapäiväinen turvallisuuteni huomioon. Kukaan ei voi uskoa miten työlästä se on. Osaan todellakin nyt arvostaa sitä miten helppoa ja turvallista liikkuminen on Suomessa suurimmilta osin. Suomessa minulle ei ole ongelma kävellä esim. 1 km matka yöaikaan kaupunkialueella. Johannesburgissa en kuitenkaan missään nimessä tekisi sitä oman turvallisuuteni tähden. Jopa useimmat paikalliset tuttavani eivät kävele keskustan alueella edes päiväsaikaan. Itse olen kävellyt päiväsaikaan keskustan alueella pienehköjä matkoja vilkkaasti liikennöityjen reittien varrella. En ole vielä kokenut mitään suurempia ongelmia, minua ei ole (ainakaan vielä) yritetty ryöstää tai pahoinpidellä. Useimmiten liikkuessani ydinkeskustassa pyrin kuljettamaan reppuani tai käsilaukkuani etupuolellani, jotta näen ettei kukaan yritä napata mitään minulta esim. pysähtyessäni liikennevalojen kohdalle. Toisaalta tällainen jokapäiväinen kulkureittien ja oman turvallisuuden ylläpito ovat todellakin raskasta, lähinnä henkisesti. Tuntuu, että jokainen ostosreissu ruokakauppaan tai ulos meno kavereiden kanssa pitää suunnitella jollain tapaa. Pahinta on se jos kenelläkään ei ole autoa käytössä tai esim. kaveri ei pysty hakemaan minua autollaan Braamfonteinista. Tietysti turvallisuustilanne on hieman parempi ns. hienosto asuinalueilla kuten Sandtonissa tai jollain alueilla Pretoriassa. Useimmiten kuitenkin kaikki liikkuvat täällä ilta-aikaan omilla autoillaan. Minibussin käyttöä ei suositella, ainakaan yksin matkustavalle naishenkilölle. Surullista, mutta totta useimmat minibussimatkat naishenkilöille ovat päätyneet siihen, että heidät on ryöstetty ja raiskattu. Itse en käytä minibussia täällä tai jos käytän niin teen sen kavereideni kanssa.

Täällä Johannesburgissa on kaupungin karuuden ja vaarallisuuden lisäksi tapahtunut myös hyvääkin esim. yllättäviä kohtaamisia arvohenkilöiden kanssa. Yksi niistä on tapaamiseni Suomen entisen (ja ensimmäisen naispuoleisen) puolustusministerin Elisabeth Rehnin kanssa. Nyt kerron hieman taustaa miten ihmeessä minä tavallinen opiskelijatyttö tapasin kyseisen henkilön sattuman kautta sekä pääsin vielä jutustelemaan hänen kanssaan ja ottamaan yhteiskuvia. 10. päivä syyskuuta olin normaalisti instituutin toimistolla tekemässä töitä tietokoneen ääressä tai lähinnä suunnittelin vihamielistä sähköpostia opiskeilija- asuntofirmalle (kerron siitä kohta lisää). Kuitenkin, työtoverini Julia kysyi jos lähtisin hänen kanssaan tänään erääseen konferenssiin edustamaan HURISAA yhdessä hänen sekä johtajan kanssa. Sanoin suostuvani, koska on aina hyödyllistä käydä erilaisissa konferensseissa sekä luoda uusia kontakteja. Konferenssin järjestäjänä oli AFLA (Africa Legal Aid), ICJ- Kenya (Kenyan Section of the International Commission of Jurists) sekä Johannesburgin yliopiston Division for Internationalisation- ryhmä. Konferenssin aiheena oli Afrikka ja sen suhde ICC:hen eli kansainväliseen tuomioistuimeen. Paikkana konferenssille toimi Webber Wentzelin auditorio Ilovo Bulvardilla Johannesburgissa. Eräät suurimmat yhteistyökumppanit konferenssissa olivat Viron, Alankomaiden, Suomen ja Norjan ulkoministeriöt. Muut kumppanit olivat Trust Africa- yhdistys sekä Webber Wentzel- yhtiö. Puhujat ja teemat vaihtelivat mm. YK:n osallisuudesta kansainväliseen tuomioistuimeen, ihmisoikeuksien kehittäminen, naisten oikeudet, sodan uhrien oikeudet sekä avun kehittäminen jne. eli hyvin mielenkiintoista asiaa tulevan urani kannalta. Ennen konferenssiin menoa instituutin johtaja sanoi minulle, että sinne on tulossa eräs suomalainen nainen ja hän haluaisi mielellään tavata minut kahden kesken. Ihmettelin kovin, että kuka mahtaa olla kyseessä ja ajattelin henkilön olevan ehkä jokin Suomen suurlähetystön työntekijöistä Pretoriasta. Astuessani konferenssin auditorioon ja istahtaessani paikalleni ymmärsin kuitenkin heti kuka suomalainen on kyseessä. En ollut uskoa silmiäni ja alkoi hieman jännittämään, kun tiesin että pääsisin tapaamaan Elisabeth Rehnin tilaisuudessa. Erään kahvitauon aikana pääsin kättelemään sekä keskustelemaan hänen kanssaan hetkeksi. Kerroin miksi olen täällä, mitä teen ja mitä opiskelen Suomessa. Keskustelimme myös Etelä-Afrikan turvallisuudesta verrattuna Suomeen, naisten oikeuksista ja kaikesta siihen liittyvästä. Keskustelumme oli todella hieno kokemus, Elisabeth Rehn on hyvin arvostettava sekä solidaarinen persoona, oli kunnia tavata hänet. Pyysin myös yhteiskuvaa hänen kanssaan sekä annoin yhteystietoni, koska tavoitteenani olisi luoda Suomesta kontakteja Etelä- Afrikkaan. Lähinnä kontakteja siis naisjärjestöjen kautta liittyen graduni aiheeseen. Tulen myös tekemään muutamia haastatteluja/kyselyjä täällä mikäli löydän sopivia naisjärjestöjä tutkimukseeni. Täytyy sanoa, että kyseinen päivä oli mitä väsyttävin mutta upein, mahtavaa olla harjoittelussa täällä, jokainen päivä sisältää jotain uutta ja yllättävää.

Yllätyksellinen tapaaminen ICC- konferensissa Johannesburgissa yhdessä Suomen entisen (ensimmäisen naispuoleisen) puolustusministeri Elisabeth Rehnin kanssa (10.9.2014)

Ihan kaikkein viimeisimmäksi tähän postaukseen voisin avautua ihan lyhyesti siitä mitä ongelmia olen kohdannut asumisessani Braamfonteinissa. Majoitun siis South Point- nimisessä opiskelija- asuntolassa, jossa maksan suoraan sanoen ylihintaa yhdestä huoneesta. En ole lainkaan tyytyväinen tilanteeseen ja nyt minä (sekä työtoverini + kaverini) olen suunnittelemassa muuttoa toisenlaiseen asuinmuotoon. Pari päivää sitten mm. huomasin, että pyykkihuoneen kuivausnaruilta oli varastettu mm. uusi hameeni sekä yksi toppi. Olin hyvin suuttunut tilanteesta ja valitin asiasta asuntolan toimistoon. Eikä siinä vielä kaikki. Useamman kerran viikolla en ole saanut unta lainkaan johtuen kauheasta melusta (joka voi jatkua parhaimmillaan sinne aamu neljään saakka) ja kaiken lisäksi turhat palohälytykset. Olen esim. herännyt puolilta öin siihen kun palosireeni ulvoo täysillä asuntolan käytävällä. Paniikissa olen pukenut vaatteet päälleni ja juossut käytävään etsimään hätäulos- käyntiä. Tämä kyseinen tapahtumaketju on siis toistunut nyt jo kolme kertaa. Kaikilla kerroilla olen sattunut löytämän jonkun paikallisen opiskelijan käytävältä, joka on kertonut minulle hälytyksen olevan väärä. Ilmeisesti johtuen siitä, että joku neropatti polttaa aina ruokaa liedellä keittiöalueella. Asia on kuitenkin vakava, mistä voin tietää milloin täällä on oikeasti tulipalo ja olen hengenvaarassa jos tähän mennessä hälytykset ovat vain feikkejä?! Olen asiasta hyvin tyrmistynyt ja osoittanut sen asuntolan toimiston henkilökunnalle. Nyt haluan vain sanoa irti vuokrasopimukseni tästä paikasta ja etsiä jotain parempaa. En hyväksy tilannetta jossa minulta varastetaan omaisuuttani tai olen jatkuvassa pelossa. En ymmärrä mikä näitä nuoria vaivaa täällä, useimmat heistä ovat lähtöisin hyvin varakkaista perheistä, mutta silti heidän täytyy varastaa. Uskomatonta. Noh, toivotaan että se H&M- trikoohame tuo sitten jollekin kauan kaivatun tyydytyksen, onhan se sentään Euroopasta.

Kävin myös eräänä päivänä Sandtonissa kaverini kanssa hieman shoppailemassa. Itse asiassa Sandtonissa sijaitseva Sandton City- niminen ostoskeskus on todella ylellinen ja upea, aivan kuin Euroopassakin. Kyseisestä ostoskeskuksesta löytyy satoja ravintoloita, vaatekauppoja, kosmetiikkaa jne. Jos haluaa luksusta sitä kyllä löytyy Johannesburgista. Toisaalta itseäni se ei kiinnosta. Koen vain huonoa omaatuntoa siitä, että kiertelen luksusliikkeissä hypistellen upeita mekkoja kun ostoskeskuksen ulkopuolella maassa makaa kodittomia ja nälkiintyneitä ihmisiä. Eriarvoisuus on täälläkin valtavaa, rikkaat rikastuvat ja köyhät pysyvät köyhinä. Kuitenkin kyseisen ostoskeskuksen yhteydessä sijaitsee Nelson Mandelan- aukio, jossa on myös suurikokoinen patsas esittäen tietenkin itse ”Papa” Nelson Mandelaa.

                                                  Nelson Mandelan aukio Sandtonissa

                                                                      Poseerausta Nelson Mandelaa esittävän patsaan juurella

Tämän viikon kuluessa tulen kirjoittamaan myös kaksi erikoisempaa postausta liittyen eteläafrikkalaisiin häihin, vähemmistössä elämiseen sekä köyhimmän slummialueen elämään. Hyvää alkuviikkoa!