Tässä sitä nyt
ollaan, tallustelemassa Etelä-Afrikan maaperällä. Ihmettelen sitä miten
todellakin olen nyt täällä konkreettisesti enkä vain omissa kuvitelmissani
luule olevani. Oikeastaan nyt sitä havahtuu mahtavaan tunteeseen kun ymmärtää,
että ei istukkaan Suomen opiskelija-yksiössä katsoen samalla illan Afrikka- dokumenttia televisiosta. Täällä
näkee kaikki kyseisen dokumentin asiat elävässä muodossa kaikkia aisteja
hyödyntäen. Ennen kuin ryhdyn kertomaan enemmän ensimmäisestä viikostani täällä
voisin aluksi kertoa hieman lentomatkastani tänne maapallon toiselle laidalle.
Elokuun 28.
päivän aamu valkeni Jyväskylässä harmaana ja hieman sateisena, mutta en antanut
sen pilata reissufiilistäni. Hyppäsin bussiin aamulla klo 9.45 ja siitä matka
jatkui kullasta kimaltelevien vehnäpeltojen ja sinitaivaan lomassa kohti
Helsinki- Vantaan lentoasemaa jonne saavuin klo 14.30. Bussimatkalla jännitti
jo vähän, mutta vielä enemmän sitten lentokentällä. Onneksi kaikki meni
kuitenkin hyvin, sain kirjattua tavarat lennolle mukaan, ei tullut lisämaksua
matkatavaroille, löysin oikean lähtöportin sekä mikä parasta sain heti
matkaseuraa aina Istanbuliin saakka. Eräs nigerialainen opiskelija oli myös
matkalla Istanbuliin yritysneuvotteluihin ja oli mukava keskustella hänen
kanssaan mm. Afrikasta, Etelä- Afrikasta, matkakokemuksista jne. Istanbuliin
saavuin klo 22.30 maissa, koska lento oli myöhässä ainakin yli puolituntia.
Atartukin lentokentällä tuli kuljeskeltua noin parisen tuntia mikä olikin juuri
sopiva aika. Mieleni olisi tehnyt ostaa ihania turkkilaisia nougatkarkkeja tax-
freestä, mutta päätin viisaana tyttönä säästää rahaa tänne unelmakohteeseen.
Yölento Istanbulista lähti myös myöhässä (yllätys, olisikohan vika ollut
Turkish Airlinesin toimintatavoissa, me matkustajat jouduimme istumaan kauan
aikaa koneessa ennen kuin siihen edes oli laitettu polttoainetta) n. klo 1.20
aikoihin. Yritin parhaani mukaan syödä ja levätä koneessa mahdollisimman hyvin,
mutta sain nukuttua sikeästi vain tunnin tai kaksi. Sanotaanko, että
turistiluokan ahtaat penkit ei ole paras ratkaisu siihen. Ruoka oli kuitenkin
hyvää ja lento meni yllättävän nopeasti. Katselin aamusta maisemia
lentokoneesta kun olimme Etelä-Afrikan yllä n. klo 9.00 aikoihin. Kaikki
näytti silmissäni mielenkiintoiselta .Pieniä vuoria siellä täällä, peltoja,
erivärisiä plantaaseja, pikkuisia jokien uomia, taloja jne.
Saapuminen Etelä-Afrikkaan, näkymät lentokoneesta
OR Tambon lentokenttä oli itselleni
se kaikkein jännittävin paikka ja olin hermoillut sinne saapumista jo paljon
etukäteen. Pelotti se, että jos minulta tultaisiin kysymään passitarkastuksessa
mm. lisäinfoa harjoittelupaikasta, tarkkoja yksityiskohtia tai
passitarkastuksen viranomaiset alkaisivat vaatia pitkiä selityksiä. Rohkeana
tyttönä en kuitenkaan antanut turhille peloille liikaa valtaa ja ymmärsin
lopulta miten hyvin kaikki meni. Seurasin vain
baggage claim- kylttejä joiden kautta pääsin ensin passitarkastukseen.
Tarkastuksessa tuiman oloinen mieshenkilö katsoi passiani ja hänen tyylinsä
keskustella kanssani oli aika töykeää. Hän kyseli perustietoja mm. miksi tulet
tänne, mikä syy ja kauan aiot viipyä. Otin kyseisessä keskustelussa itselleni
hyvin tiukan roolin ja sanoin asiat suoraan sekä ehdotin että tässä on
dokumentit todisteeksi, mustaa valkoisella siis. Kyseinen viranomainen ei
kuitenkaan halunnut nähdä dokumentteja vaan läimäisi leiman passiini sekä
toivotti hyvät päivän jatkot, that’s it. Olin kyseisen tarkastuksen jälkeen
aika hölmistynyt, tässäkö se sitten oli? tätä asiaako olin jännittänyt niin
paljon? Olisi tehnyt mieli kääntyä takaisin ja alkaa vääntämään itse kunnon
selityksiä passitarkastuksen viranomaiselle, mutta olkoot.
Sitten vain hain rinkkani hihnalta
ja matka jatkui kohti Gautrain- aseman etsintää. Gautrain on siis uudehko juna,
joka kulkee OR Tambon lentokentältä aina Johannesburgin keskustaan saakka sekä
Pretoriaan.(http://www.gautrain.co.za/) Astuessani ulos lentoaseman saapumisaulaan sain heti apua
eräältä lentokentällä työskentelevältä huoltomieheltä (jos hän nyt edes oli
sellainen, ainakin asusta päätellen) Hän avusti minua kuljettamaan
matkatavarani aina Gautrain- aseman lipunostopisteelle ja tietysti kyseinen
herra vaati jotain palkkiota avustaan. Olin väsynyt matkasta sekä nälkäinen
joten annoin herralle 100 ZAR (n.7-8€) ja sanoin ota ja häivy. Kyseinen mies
oli hyvin tyytyväinen saamaansa rahaan ja myöhemmin kuulin eräältä tuttavaltani
täällä, että 100 ZAR on hyvin iso raha täällä. Eli kyseiselle herralle taisi
tulla joulu etuajassa niin sanotusti minun turhautuneisuudestani johtuen …että
hyvät joulut vaan..
Ostettuani lipun Gautrain- junaan
aloitin (Yksisuuntainen matka maksoi 135 ZAR eli n. 10€) matkani kohti OR
Tambolta Sandtonin juna-asemalle. Sandton on hyvin ns. nykyaikainen ja
elegantti esikaupunki Johannesburgissa. Etenkin hyvävaraiset henkilöt ja
lapsiperheet asuvat siellä päin. Sandtonissa seikkailin itseni exit- kylttejä
seuraten ulkopuolelle jonne jäin odottamaan eteläafrikkalaista tuttavaani, joka
tulisi noutamaan minut kotiinsa.
En kuitenkaan voinut uskoa todeksi
sitä miten kylmä silloin oli Johannesburgissa lämpötilat jäivät reilusti alle +
10 asteen sekä yöllä oli pakkasta! Hytisin suoraan sanoen kylmän tuulen
vaikutuksesta seisoessani Sandtonin Gautrain- aseman ulkopuolella. Yritin
kietoa pikkuruista farkkutakkiani tiukemmalle sekä sitoa huivia kaulaani.
Aikani odoteltua tuttavani saapui hakemaan minua ja matka jatkui rennosti auton
kyydissä kohti Randburgia. Yövyin tuttavani luon neljä päivää ja sain kokea elokuun
viimeisimpänä viikonloppuna yhden elämäni ikimuistoisimmista viikonlopuista.
Perjantaina 29. elokuuta lähdimme Sowetoon lounaalle ja InterNations- nimiseen
tapaamiseen. Maistoin eteläafrikkalaisia perinneruokia mm. papupataa,
maissimuusia, grillattua kanaa, lammascurrya, vihannespataa jne. Kaikkein
ällöttävin makukokemus oli ehdottomasti naudan vatsapeitteistä/ohutsuolesta
tehty lihapata (en muista millä nimellä sitä kutsutaan täällä, mutta otan
selvää). Itseäni kuvotti äärettömästi kyseisen kastikkeen haju ja ennen kaikkea
maku. Tunsin kuinka ohutsuolen osaset tarrautuivat kitalakeeni kiinni ja niistä
jäi ällöttävän rasvainen maku suuhun. Sowetossa kiertelimme myös katsellen
torikauppiaiden myyntikojuja. Vierailimme Nelson Mandelan entisessä kotitalossa
(http://www.mandelahouse.co.za/history.asp) ,
joka on nykyisin restauroitu museoksi ja kaiken yleisön nähtäväksi, tosin
pääsylippu Nelson Mandelan taloon maksaa n. 60 ZAR eli n.4,50€. Kävimme myös
Hector Pietersonin museossa ja kyseisen museon edustalla olevalla
muistoaukiolla. Kyseinen museo kertoo tarina liittyen apartheidin aikaan
(v.1976), jolloin 13- vuotias Hector Pieterson ammuttiin kuoliaaksi poliisin
toimesta, kun joukko opiskelijoita osoitti mieltään vastustaen Afrikaans-
kielen nostamista johtavaksi kieleksi.
Nelson Mandela- talon sisäpihalla
Hector Pieterson- museon etupihalla
Itse asiassa päivää ennen kuin
menimme Sowetoon kävimme jo perjantai- iltana eli 29.elokuuta Montecasino-
nimisessä paikassa. Montecasino on siis nimensä mukaisesti pienehkö casino tai
voisiko sanoa, että yhden ison rakennuksen sisälle rakennettu pienoiskaupunki.
Todellakin, Montecasinolla oli pieniä kujia joiden varsilla oli ihania
ravintoloita sekä pubeja, hieno casino- alue peliautomaatteineen sekä
pokeripöytineen jne. Paikka oli todella ylellinen ja mikä ihmeellisintä, kaikki
tapahtui sisätiloissa. Casinon kattoon oli maalattu tähtitaivas sekä
rakennuksen toiseen päähän kaunis auringonlasku taivaalla lentävineen
lintuineen. Ei voi muuta kuin todeta, että taitavaa.
Lauantai- illasta menimme käymään myös ulkona, suuntasimme Randburgissa
sijaitsevaan Hotel Apolloon, jossa järjestettiin ANC Youth Leaguen (http://www.ancyl.org.za/) tilaisuus sekä päävieraana oli
itse edesmenneen Nelson Mandelan vaimo, Winnie Madikizela- Mandela. ( s.
26.9.1936 http://www.sahistory.org.za/people/winnie-madikizela-mandela)
Tunnelma hienolla illallisella oli todellakin jotain uutta, illan ohjelma ei
mennyt pönöttäessä penkissä vaan mukaan mahtui paljon tanssia sekä laulua. Oli
todella hienoa päästä tapaamaan mm. Winnie Madikizela- Mandela sekä Paul Langa,
yksi apartheidin- ajan vapaustaistelijoista. Tarjolla oli paljon
eteläafrikkalaisia viinejä, hieno buffet- tyylinen illallinen sekä herkullisia
jälkiruokia. Mukaan gaala- illalliselle oli otettu myös muutamia kodittomia
nuoria miehiä Soweton alueelta. Kyseisille henkilöille maksettiin palkka, kun
he olivat suostuneet esiintymään gaalassa, pääasiassa heidän esityksensä
koostui underground- tyylisestä sowetolaisesta rap- musiikista (omasta
mielestäni kyseiset heput olivat kylläkin minibussi- kuljettajia, jotka olivat
päättäneet nostaa artisti-uransa uuteen valoon, heh) Illallinen oli hieno
kokemus ja sen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Randburgin yöelämää. Eksyimme
eräälle high style- tyyliselle yöklubille, joka ei kyllä ollut omaan mieleeni.
Musiikki oli liikaa eurooppalaistyylistä teknoa, melu hyvin kova ja paikka oli
aivan liian ahdas mm. tanssimiseen. Meillä oli kuitenkin hauskaa ja olihan
sekin kokemus muiden joukossa. Seuraavalla kerralla sitten johonkin toiseen
paikkaan. Parasta oli kuitenkin tavata uusia ihmisiä, pitää hauskaa uusien
kavereiden kanssa sekä ennen kaikkea nauttia eteläafrikkalaisesta tunnelmasta.
Sunnuntai- päivä meni rennosti nukkuessa ja oleillessa. Tuttavani ystävä oli
valmistanut meille myös intialaistyylisen päivällisen, joka oli todella
herkullinen.
Nyt on kuitenkin menossa jo
syyskuun ensimmäisen viikon loppupuoli ja tähän mennessä on tullut koettua
paljon hienoja juttuja. Aloitin harjoitteluni
HURISA:ssa siis 1.syyskuuta ja tähän mennessä olen ollut tyytyväinen siihen
miten hyvin minusta on pidetty huolta. Ensimmäisenä päivänä sain kyydin
tuttavani luota Randburgista Johannesburgin ”pahamaineiseen” keskustaan. Minua
lähtivät viemään tuttavani työkaveri sekä hänen poikansa. Katselin maisemia
autosta hieman hermostuneena, mutta toisaalta olin hyvin toiveikas siitä, että
kyllä tässä kaupungissa selvitään. Tuttavani työkaveri parkkeerasi autonsa
lähelle Elephant housea (isohko toimistorakennus, joka sijaitsee aivan
Johannesburgin keskustassa, kyseisessä paikassa sijaitsee monien yrityksien ja
järjestöjen toimistoja) ja pompppasi ulos autosta salaman sekä otti laukkuni
hänen käteensä. Olin hieman hämmentynyt tilanteesta ja tuntui, että tuttavani
työkaveri loi omalla toiminnallaan minulle hyvin hermostuneen sekä pelokkaan
olon. Hän kehotti minua kävelemään ripeästi ja varomaan autoja. Hän yritti myös
ns. suojella käsillään minua, jos jokin liian innokas katukauppias yritti tulla
lähettyville. Itse asiassa instituuttiin päästyämme luulivat aulanhenkilökunnan
jäsenet, että minulla on oma henkivartija mukana, heh. Minut siis saateltiin
auton ovelta ihan instituutin ovelle saakka. Vaikka tuo kyseinen välimatka
kesti ehkä pari minuuttia niin tuntui se minusta ikuisuudelta. Keskustassa
parveilee autoja joka suunnasta, hirveä melu, ihmistungos, katukauppiaat,
likaiset(myös hiekkaiset ja kiviset) kadut, roskia siellä täällä, erivärisiä
mainoksia joka puolelle liimattuna katuroskiksia… Toden sanoen, että heikompi
luonteinen ihminen voisi saada pahemman luokan paniikkikohtauksen täällä.
Spar:ista ostettu aamupala, jos näillä menisi eteenpäin kenties viikon?
Ensimmäinen viikko instituutissa on
kohta takana päin ja olen saanut perehdytyksen elämään Johannesburgissa hyvin
ns. kädestä pitäen. Kaikki kollegani eli työkaverini ovat mustia tai
värillisiä, he lupasivat opettaa minulle myös zulu- kieltä. HURISA:n ihmiset
ovat olleet todella ystävällisiä, huolehtivaisia sekä suojelevaisia minua
kohtaan. He ovat auttaneet minua
tutustumaan kaupunkiin, käyttämään julkista liikennettä täällä (pääasiassa
bussia, mutta varoituksen sanasena: Johannesburgin kaupunkibussia ei
todellakaan voi verrata mihinkään bussiin Suomessa), löytämään asunnon
(majoitun tällä hetkellä South Point- nimisessä opiskelija- asuntolassa, jossa
minulla on oma huone sekä yhteinen keittiö/kylpyhuone muiden opiskelijoiden
kanssa, kuukausivuokra on 3075 ZAR eli
n. 240€, ei mikään kovin edullinen hinta mutta sijainti hyvä, tosin vuokraan
kuuluu vesi, sähkö ja nettiyhteys). Pääosin opiskelijahuoneen/tai soluhuoneen
Johannesburgista saa hintahaarukalla 1500-3000 ZAR eli n. 115€-200€). Olen
tyytyväinen tämän hetkisen tilanteeseeni, olen myös käynyt jo kaupassa sekä
apteekissa yksin (vain Braamfonteinin alueella, keskustaa en suosittele
ainakaan hämärän aikaan, toisaalta en mielelläni liiku keskustassa
valoisaankaan aikaan yksin koska ahdistaa olla se ”ainoa valkoinen tyttö”
siellä).
Olen ollut ensimmäisen viikon
aikana kipeänä, ilmeisesti vilustuin joko lennolla tai sitten
elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun täällä oli hyvin kylmä sää. Onneksi
apteekista tuli ostettua strepsils- kurkkutabletteja ja kaupasta löytyi roiboos-
teetä. Olo on kuitenkin ollut heikko ja olen ollut allapäin ensimmäisen viikon
aikana. Uskon huonoon olooni vaikuttavan myös mm. kulttuurishokin, sopeutumisen
vaikeuden ja stressin. Taisi sitä tulla pienet itkut itkettyä yhtenä iltana,
kun tulin pitkän päivän jälkeen asunnolle ja olo oli heikko. Tuntui, että
kaikki meni sinä iltana ihan toisin kuin mitä piti. En saanut ladattua crediittejä
puhelimeeni, joudun tulemaan keskustan ruuhkabussissa yksin, sain kadulla
perääni inhottavia katseita sekä ällöttävää huutelua (tai ainakin itse koin
asian niin). Voin aistia sen, että Johannesburgissa sekä mustien, värillisten
ja valkoisten välillä on edelleen vihamielisyyttä johtuen maan vaikeasta
historiasta. Ainakin tuona päivänä tuntui kuin kaikki olisivat katsoneet
ilkeästi ja vaatineet minua poistumaan täältä. Itse
asiassa sinä iltana itselläni kävi jo mielessä, että luovutanko leikin kesken
vai voiko Etelä-Afrikka näyttää itsestään hyvät puolensa? Sitten kuitenkin
tapahtui jotain, olin huoneessani levähtämässä pois huonoa oloani kunnes oveeni
koputettiin useamman kerran. En ehtinyt avaamaan, koska yritin pukea hieman
enemmän päälleni ja samalla saada kasvoni ihan siedettävään kuntoon (punainen
nenä ja verestävät silmät ei ole oikein hurmaavat) Astuin ulos huoneestani, mutta
käytävällä ei ollut ketään. Päätin mennä katsomaan yhteisistä keittiötiloista
ja tapasin siellä punaiset rastat omaavan mustan tytön. Itseäni hävetti mennä
esittäytymään silmät verestävinä, mutta yritin parhaani. Tyttö kertoi, että oli
kuullut minun olevan ns. uusi täällä ja tarjoutui antamaan apuaan jos
tarvitsisin sellaista. Yritin siinä itkun- ja kivun sekaisen kurkun avulla
kiitellä ja sanoin, että olisi kiva tutustua enemmän. Tapasin samalla myös
kyseisen tytön pari kaveria ja hekin vaikuttivat mukavilta. Menin takaisin huoneeseeni
hämmentynein tuntein ja mietin, että ehkä minulla on vielä toivoa täällä vaikka
alku onkin hankalaa. Pitää vain uskoa, että asiat alkavat järjestymään kunhan
saa kulttuurishokin laantumaan ja itseni paranneltua. Tosin nolottaa vieläkin,
että mitähän kyseiset tytöt ajattelivat nähdessään minut sellaisessa kunnossa,
mutta olkoot. Tästä on hyvä aloittaa.
Tässä vielä video, jonka nappasin Youtubesta, siinä matkataan läpi Johannesburign keskustan ja ydinalueiden, tosin musiikki ei ole mikään kaikkein parhain kuvaamaan hyvin hektistä kaupunkia
”The first week here in
Johannesburg has been so busy, let me tell you briefly what has happened during
the first five-six days. Flight trip from Helsinki to Istanbul went well and a
connection flight from there to Joburg was great. Of course, I felt myself
nervous and I didn’t know what to waiting for or could I say I couldn’t wait
anything. It was easy to get through from passport and visa control even if I was afraid of it e.g. I
wondered if the officers ask some
difficult questions from me or if they require some important documents to show
them. But in the end, everything was ok
and I was allowed to go to baggage claim. After that I went to search Gautrain-
station and finally found it, thanks for the helpful guy who was a worker at OR
Tambo (or at least I thought so because he wore clothes which looked like staff-
clothes, heh) I bought a ticket to Sandton and after 15 min I was there. My
friend came to pick up me and we continued our trip to her home which is located
in Randburg. I was little bit tired (well, slept only 2 hours in plain) but I didn’t
care about it, I wanted to enjoy every moment. On Friday night I went to see a theater show with my
friends, one of my friends has a daughter, her class was prepared the play which
took about three hours. The play told the story of Oliver Twist. After theatre
we continued our evening at MonteCasino which is cool place, simply it is a
casino or could I say a small play town which is built inside the bigger
building.
On Staurday we went to Soweto where
we had a lunch with InterNations- group and I got a chance to taste some of South
African traditional foods. The lunch was organized in restaurant which is
called Sakhumzi Restaurant. I tasted e.g. a pot where was cow’s small
intestines if I understood it right (more info about South African food culture
http://www.southafrica.net/country/us/en/articles/entry/traditional-south-african-food-enus)
I think that wasn’t the best food experience, instead of that I trust more to
safe options e.g. grilled chicken, chips, salad, maize porridge…I promised
myself before I left from Finland that I’m going to eat only healthy stuff here
but well…during the first week I have eaten lot of fast food because I do not
have own pot or kettle yet. But at least food is quite cheap here, you can have
a healthy food under 250 ZAR per week (if you live alone and it is cheaper if
you share food with others)
Anyway, after Soweto was time to
rest a little bit and get ready for the evening’s gala dinner. I went there
with my friends and they kindly borrowed a dress and high- heels for me. I
haven’t felt myself so gorgeous than in gala evening. It was amazing evening, dinner
was great, music even better and I got a chance to meet “Mama” Winnie
Madikizela- Mandela who was the wife of Nelson Mandela. After
gala we went to clubbing in Randburg but I didn’t enjoy it so much. The club
(sorry cannot remember the name) was too much European style techno- music club
and it was too crowded so we left from there earlier to sleep. Sunday was just
a chill out day and I enjoyed good food, my friends made some Indian food which
is one of my favorites.
On Monday my friends co-worker took
me to Johannesburg’s center where I had a first day of my internship, I went to
the Elephant house which is located in middle of the center. HURISA’s staff
welcomed me and I got a feeling that
this is going to be a good place to do internship. I was happy and pleasant that
HURISA’s staff took care of me so well, they show around the city area, taught
me how to use local buses, gave some safety tips, advised me to find an apartment
and protected me from the dangerous of Joburg. I am still tired and stressed because this is the first week so I have so much things to learn. But everything is going to be fine."
-Sini-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti