Ajattelin tehdä ihan oman blogipostauksen aiheesta, joka on minulle täysin uusi, erityislaatuinen ja yksi iso osa eteläafrikkalaista kulttuuria sekä kokoa Afrikan mantereen kulttuuria. Aiheen nimi on eteläafrikkalaiset häät Sowetossa. Sanotaanko, että isoin yllätys tähän mennessä on ollut Suomen entisen puolustusministerin tapaaminen täällä, mutta ehkä tämä häätempaus vie voiton. Aloitan ensiksi kertomaan siitä miten ihmeessä pääsin osalliseksi näitä mahtavia elämäniloisia juhlia. Myöhemmin kerron myös siitä miten häät etenivät ja millainen mielikuva minulle jäi niistä. Haluan myös tehdä selväksi heti alussa, että kyseessä ei ole omat hääni. En halua aiheuttaa turhia järkytyksiä koti-Suomessa, hehe.
Sain siis kutsun eteläafrikkalaisiin häihin ihan kuin
puolivahingossa. Ensinnäkin noloa myöntää, mutta en ole koskaan aiemmin
osallistunut häihin Suomessa enkä muuallakaan maailmassa. Tämä oli ihan
ensimmäinen kertani ja mikä mahtavinta sain kokea sen täällä, Etelä-Afrikassa.
En voisi olla tyytyväisempi. Niin siis sain kutsun häihin työkaverini kaverin tyttären
kautta, kyseinen tytär on noin viisi vuotta minua vanhempi. Hän tuli eräänä
aamuna noutamaan minua ja työkaveriani autonsa kyytiin Braamfonteinista, se oli
siis ensimmäinen kertani kun tapasin hänet. Olin myös ensimmäinen suomalainen,
jonka hän oli koskaan tavannut. Juttelimme työmatkan aikana kaikenlaista ja
yllättäen kyseinen tyttö kysyi jos haluaisin tulla hänen ja hänen kaverinsa
seuraksi häihin. Kyseiset häät ovat siis hänen kaverinsa häät, joka on kotoisin
Soweton alueelta. Okei, on hieman ihmeellistä, että heti ensimmäisellä
tapaamisella kutsutaan häihin, mutta rehellisesti voin sanoa että näin asiat
hoidetaan täällä Etelä-Afrikassa. Täällä ihmiset tutustuvat toisiinsa hyvin
helposti, tosin täytyy ottaa huomioon kenen kanssa voi ns. rakentaa pysyvän
ystävyssuhteen ja kenen kanssa ei. En kuitenkaan sen enempää miettinyt vaan
suostuin heti siltä istumalta tulemaan häihin heidän kanssaan. Tietysti
ajattelin sen olevan ”vain kerran elämässä”- tapahtuva tilaisuus. En
välttämättä saisi ihan joka päivä kutsua häihin ja haluan ehdottomasti kokea
eteläafrikkalaiset häät. Olen vain nähnyt mm. kuvia Googlesta ja videoita Youtubesta
afrikkalaistyylisistä häistä joissa pääosassa on ehdottomasti musiikki sekä
tanssiminen. Nuo videot ovat olleet todella hauskaa katsottavaa ja olen monesti
miettinyt, että saisinpa itsekin kokea saman tunnelman kuin videolla olevat
ihmiset. Sain mahdollisuuden ja nyt kerron miten käytin sen.
Häät pidettiin aurinkoisena ja lämpimänä lauantaipäivänä
13.9 Johannesburgissa sijaitsevassa esikaupungissa Sowetossa. Niin kuin aiemmin
jo mainitsinkin sain kutsun häihin extempore, joten jouduin ostamaan myös mekon
aika nopeasti. En ymmärtänyt ottaa Suomesta mukaan mitään ns. hienompia mekkoja
tai juhlavaatteita, koska en olisi koskaan uskonut pääseväni tällaisiin
tilaisuuksiin. Tarkoitan tässä yhteydessä esim. hienoja konferensseja, gaala-
illallisia, häitä jne. Onneksi minulla oli kuitenkin muutama päivä aikaa käydä
etsimässä itselleni hieno mekko häihin ja mikä parasta, työkaverini lähti avukseni
ostoksille. Hän tiesi hyviä vaatekauppoja keskustan alueella ja varmisti ettei
minua huijattaisi, koska olen Euroopasta. Sain ostettua itselleni lyhyen
etnotyylisen topin sekä pitkän hameen eli en kuitenkaan päättänyt ostaa sitä
mekkoa. Tosin häihin kuitenkin puin housut sekä sandaalit topin lisäksi, koska
halusin olla mahdollisimman mukavasti. Lähdimme lauantaina vasta kello kolmen
aikaan iltapäivästä Sowetoon mikä oli huono idea. Saapuessamme hääpaikalle oli
pidot jo täydessä käynnissä. Meillä oli vaikeuksia löytää ruokaa itsellemme,
mutta lopulta onnistuimme kuitenkin. Häämenuun kuului lammas/naudanliha currya,
punajuurisalaattia, lehtisalaattia, kasviksia,
malamogodua (eli naudan ohutsuolta, söin kiltisti vaikka maku/haju
oksettaa edelleen mutta yritän totutella) sekä mannaryynien kaltaista
puuromaista sosetta, en muista nimeä. Maku kyseisellä soseella oli aika
etikkainen sekä todella mausteinen. Oikeastaan eteläafrikkalaiset, etenkin
mustat, käyttävät ruoissaan runsaasti mausteita. Olin hääpaikalla ainoa
valkoihoinen, mutta se ei menoa haitannut. Uteliaita riitti eikä seurasta ollut
puute.
Ready for the wedding with my new friends in Soweto
Näin jälkikäteen ajateltuna olisin toivonut hieman enemmän
sowetolaisista häistä eli häät olivat lievä pettymys. Asiaan vaikutti
ehdottomasti se, että saavuin paikalle kaverieni kanssa liian myöhään. Juhlapaikka
sijaitsi asuintalon pihalla jonne oli pystytetty suuri teltta. Paikka oli
kuitenkin hyvin kuuma ja esim. ruokatarjoilu tapahtui auringon paisteessa. Itse
asiassa ruoka oli jo hieman jäähtynyttä, joten pelkäsin saavani siitä
vatsataudin. Onneksi ei kuitenkaan tullut mitään. Juomatarjoilu ei oikein
toiminut, jokainen juhlija toi omat juomansa. Me tytöt päätimme sitten juoda
pullollisen punaviiniä juhlahumussa ja se sopikin hyvin yhteen liharuoan
kanssa. Paikalle oli palkattu myös dj soittamaan kwaito- tyylistä musiikkia
sekä illan päätteeksi esiintyi myös nuori taikuripoika. Päivä sisälsi myös
perinteisiä tanssiesityksiä, lähinnä zulu- heimon esittämänä. Itse kuitenkin
petyin hieman, koska en esim. ehtinyt videoida esityksiä niiden pituuden
vuoksi. Tuntui, että zulu- heimon jäsenet tanssivat vain alle minuutin ja
paikalla oli väkeä tungokseen saakka. Yritin kuitenkin parhaani mukaan
tiirailla esitystä väkijoukon takaa ja lopulta tyydyin vain kuuntelemaan
tanssiesitykseen liittynyttä rumpu-musiikkia.
Päivä oli kuitenkin onnistunut. Oli todella mahtavaa kokea
sowetolaiset zulu- häät ja toivon mukaan tällaisia tilaisuuksia tulee vielä
lisää!
”South African wedding
in Soweto
It was 13th of September when me and two of my
friends participated to South African wedding in Soweto, the day went well and
I really enjoyed my time in the middle of zulu- culture. Now I will tell little
bit more about the schedule of wedding and how I explored the spirit of Soweto.
The wedding in Soweto started already during
the mid- day but me and my friends arrived to celebration around 4pm in the
afternoon. It was too late, there wasn’t so much food or anything but we were
lucky, we managed to find something to eat for ourselves and food service was
great. I tasted lamb/beef curry, some red beet salad, green salad, malamogodu
(cow’s small intestine) and some kind of porridge which was made of semolina ?
Sorry, I still need to learn more about traditional foods here. Because me and
my friends arrived so late we couldn’t see the main ceremony or anything, but
at least we got a chance to enjoy the atmosphere of Soweto.I met lot of
interesting persons and the music was the best part of celebration, it was more
kwaito- style music and there was also a real dj who played it. All in all, I
loved to be a part of people at wedding and I wish lot of love to new couple.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti